Wallulle vaalivideo

Nyt on Osmo viritetty kuntoon ja videoiden tuotanto entistä nopeampaa. Hektisessä maailmassa pitää pystyä toimimaan nopeasti ja tehokkaasti. Viime viikolla tein Wallu Valpiolle viime hetken vaalivideon. Vielä ehtii. Viestinnässä kaksi viikkoa on pitkä aika.

Tarina Osmosta ja iPadistä

IMG_20170220_133905Osmo muutti luokseni.

Tässä viime aikoina olen suunnitellut erästä videokuvausta. Päätin hankkia sitä varten DJI:n Osmo+-kameran sen takia, että se on hyvin nopea laittaa kuvauskuntoon ja voin tarvittaessa kuvata stillit Sonyllä ilman sen ihmeellisempää säätöä. Kun viime viikolla sellainen tulikin myyntiin erääseen FB-ryhmään, niin huusin välittömästi aaveeta ja yyveetä. Niinpä kamera sitten saapui minulle eilen puolenpäivän aikaan.

Kuten kirjoitin, niin kamera on erittäin nopea asettaa kuvauskuntoon. Tai ei. Kameraan nimittäin kytketään langattomasti puhelin, joka toimii näyttönä. Android-puhelimeni (Oneplus Two) yhdisti hyvin kameraan ja yhteys toimi mainiosti, näyttöön ilmestyi kaikki valikot ja asetukset, mutta live-kuva ei toiminut. Laitoin viestiä myyjälle, joka ilmoitti, että kyllä toimi lähtiessä. Noh. Minulta löytyy entuudestaan DJI:n Phantom 4 pro, joten toimintalogiikka oli kyllä tuttu. Ei muuta kuin kopterin kylkeen ostettu iPad mini 4 esille ja testaamaan. TOIMII!

Seuraava ongelma olikin sitten kinkkisempi. iPad Mini ei nimittäin mahtunut Osmon puhelinkiinnitykseen. Ei muuta kuin Googlettamaan. Ainoa ratkaisu löytyi Ebaysta, jossa myynnissä oli suolaseen hintaan pienet jatkopalat. Kun laskee toimitusajan päälle, niin kiitos ja ei kiitos. Jostain sitten tulikin mieleen, että voisiko jotenkin saada tulostettua itse jatkopalat. En ole koskaan 3D-tulostanut mitään, joten Google laulamaan. Minuutissa löysin suoraan mallin, seuraavan minuutin aikana olin selvittänyt missä kirjastossa on lähin 3D-tulostin ja kolmanen minuutin aikana olin varannut laitteen tämän päivän aamupäiväksi.

IMG_20170221_091719

Arvotaan seitsemän asetusta ja lisäarvot.

IMG_20170221_094228

Kone pöhisee

Aamulla Kirjasto10:ssä sitten ihmettelin härveliä. Kysymällä sain apua ja puolen tunnin päästä tulostin surisi minulle ensimmäistä jatkopalaa. Välillä kävin kahvilla ja lopulta ensimmäinen pala oli valmis. Se vaikutti hyvältä kaikin puolin, joten seuraava pala sitten vaan tulostumaan ja syömään. Karkealla asetuksella ja jatkopala kyljelteen tulostettuna (ei tarvinnut tukitulostuksia) kone hurisi 1 t 40 min per pala.

IMG_20170221_221403

Viimeistelyssä vielä parantamisen varaa

Eilen saadusta ideasta meni siis 24 tuntia siihen, että minulla oli iPad kiinni tukevasti Osmossa. Hintaa projetille tuli Helsingin kirjaston listahinnan mukaisesti 1.40 euroa. Kyllä, euro ja neljäkymentä senttiä. Työajan kirjasin tuotekehitykseen ja koulutukseen, vaikka nörttinä hommaa olisi voinut kaiketi kutsua TYKY-toiminnaksi.

IMG_20170221_133223~2

Uskaltaisitko sinä antaa tälle Osmolle iPadin?

Todellista Instagram-markkinointia

linkedin_ig

Aamulla silmiini osui mahtava uutinen vuoden takaa. Siinä kerrottiin, kuinka hampurilaisketju käytti merkittävän summan rahaa vuosittain saadakseen sämpylät näyttämään hyvältä. Ei siksi, että nättejä hampurilaisia olisi kiva syödä, vaan että hampurilaiset näyttäisivät paremmilta Instagram-kuvissa.

Varasin tammikuussa all inclusive -loman Teneriffalle. Valitessani hotellia, en suinkaan etsinyt arvosteluita, vaan selasin Instagram-kuvia hotellien häshtägeillä. Asiakkaiden kuvat olivat minulle tärkeämpiä kuin matkanjärjestäjien. Kuvat drinkeistä olivat minun kiiltävät sämpylät.

Myin vuosi sitten asuntoni itse. Loistavassa taloyhtiössä suurimman vaikutuksen asuntonäytössä teki kuitenkin pyöräkellarin pumppu. “Kun näin pieni yksityiskohta on mietitty tarkasti, niin luultavasti isommatkin asiat on hoidettu yhtä suurella intohimolla”, he sanoivat. “Taloyhtiöni tarvitsee häshtägin”, ajattelin ja kuvasin pumpun.

Kirjoittaja tekee parhaillaan YAMK-lopputyötä yritysten kuvavirtojen muotoilusta ja kertoo aiheesta mielellään lisää.

Minun valintani: 24-70mm

audiblogi2

Audi Magazine 2/2015

Nykyisin on muodikasta kuvata primeillä, eli kiinteäpolttovälisillä objektiiveilla. On totta, että monet primet ovat huomattavasti laadukkaampia kuin zoomit, eli muuttuvapolttoväliset objektiivit. Kummallekin on kuitenkin paikkansa tässä hommassa ja seuraavaksi kerron miksi itse tykkään käyttää työssäni paljon 24-70 millistä objektiivia primejen lisäksi.

Kiinteää primeä kutsutaan monesti “jalkazuumiksi”. Termi on kuitenkin kehno, koska polttovälin muuttuessa myös kuva muuttuu. Sen sijaan kävelemällä objektiivin kuvakulma pysyy vakiona. Zoomilla pystyn muuttamaan nopeasti polttovälin laajakulmasta teleen, ja sen takia minulla onkin aina 24-70mm kiinni kamerassa sen ollessa laukussa. Nopeassa tilanteessa saan otettua heti kolmesta neljään erilaista kuvaa sen enempää säätämättä.

jblogi

Studiossa.

Kuvaan pääsääntöisesti ihmisiä, jotka eivät ole tottuneet olemaan kameran edessä. Lisäksi aikaa on useimmiten todella vähän. Siksi yritän pitää kuvaustilanteesta “kiinni” mahdollisimman intensiivisesti. Tämä tarkoittaa juttelua ja tilanteen hallintaa monin eri tavoin. Jotta kontakti kuvattavaan säilyyn, niin yritän pitää kaluston kanssa puljaamisen mahdollisimman miniminä. Pattereiden loppuminen salamatriggeristä tai jopa muistikortin vaihto saattaa “tappaa” tilanteen. 24-70mm:llä saan tehtyä hyvin monenlaista kuvaa ilman että minun tarvitsee tehdä kameralle mitään. Tämän takia tykkään kuvata yhdellä rungolla ja yhdellä lasilla. Voin vain keskittyä kuvattavaan ja hänen ohjailemiseen.

audiblogi

Valotuksen aikana zoomaamalla voi luoda vauhtiefektin. Auto oli kuvaustilanteessa paikoillaan. Audi Magazine 2/2015

Zoomien valovoima on usein primejä huonompi. Tyypillinen ero on kaksi tai kolme aukkoa. Se on paljon, mutta henkilökuvauksessa käytän lähes poikkeuksetta lisäsalamoita sekä himmennän aukkoa muutenkin, koska tykkään pelata taustan kanssa. Mikään ei ole tylsempää kuin sarja kuvia, joissa tausta pelkkää pehmeää epäterävyysaluetta. Myös tausta on osa tarinaa. Todella hämärässä valitsen primen, koska kohinaa on helpompi poistaa alunperin terävästä kuvasta.

hongkongblogi

24-70 millinen objektiivi on loistava matkaputki. Hong Kong @24mm.

Valovoiman lisäksi täytyy myöntää, että lähtökohtaisesti zoomit ovat monella tavalla huonompia kuin primet. Niiden tuottama jälki on usein heikompaa sekä piirrolta että kontrastiltaan. Lisäksi niistä puuttu luonnetta. Kalusto on kuiten aina kompromissiratkaisu. Minulle on monesti tärkeämpää voittaa kuvaustilanteessa kuin jälkikäsittelyssä. On helpompaa lisätä jälkikäteen kontrastia kuin intensiivistä ilmettä. Jos tilanne on hallittavissa paremmin, niin valitsen 35mm, 50mm tai 135 millisen primen.

lihablogi

Hong Kong @70mm.

En vertaa itseäni legendaariseen Steve McCurryyn, vaikka miten haluaisin. Aika monesti hänet näkee kuvaamassa juurikin 24-70mm-objektiivilla kuten hän tässä haastattelussakin kertoo. Jokaisella meistä on oma tyylinsä kuvata (siis lopputuloksen lisäksi). Miksi ei siis hankkia sellaista kalustoa, joka sopii omaan käyttötarkoitukseen?

Kaikki jutun kuvat on kuvattu Canonin 24-70mm 2.8L -objektiivill.

Kirjoittaja on valokuvaaja, joka mielellään kuvaisi Leicalla ja 35 millisellä lasilla kaikki kuvansa.

Sigma Art 35+50

sulo_blogi

Klikkaa suureksi. (Sigma 35mm A / f/1.4 /Canon)

Pitkästä aikaa tuli käytyä lasiostoksilla. Kävin nimittäin hankkimassa viime viikolla kaksi Sigman primelinssiä: 35mm ja 50mm Art-sarjan lasit. Olen aina tykännyt käyttää “zuumeja” niiden joustavuuden takia. Lisäksi nykyaikaiset muuttuvapolttoväliset objektiivit ovat laadukkaita ja 2.8-valovoima riittää useassa tapauksessa. Lisäksi himmennän usein melko reilustikin, koska tykkään myös näyttää taustaa kermabokehin sijaan.

Olen jo pitkään ollut vakuuttunut Sigman Art-sarjasta ja nyt sitten tein päätöksen siihen siirtymisestä. Yksi syy oli myös paljon käyttämäni Canonin 17mm ts-e-lasin tarkkuus, johon olen ihastunut. Niinpä hain kaksi lasia korvaamaan 24-70mm objektiivia. Suurimmaksi osaksi käytän ~35mm polttoväliä. Se nyt vaan sattuu olemaan paras polttoväli maailmassa. Vielä pitäisi saada 85mm tai 135mm kolmanneksi kiinteäksi. Sigman 85mm:stä en ole kovin innostunut.

Kummatkin lasit ovat tarkkoja, mutta 50mm on kyllä huomattavasti tarkempi. Se kuitenkin mikä silmiin pisti heti, oli kontrasti ja värien toisto. Niissä zuumit jää jälkeen reilusti. Sigman kummatkin lasit vaativat vähemmän jälkikäsittelyä, koska sävymaailma on luonnollisempi. Aluksi tuli pohdittua, että vaihdoinko nyt varmasti lasia vai runkoa.

Kummatkin lasit ovat saaneet tehdä jo ensimmäiset keikkansa. Nyt odottelen vielä Fokan kamppikseen kuuluvaa USB-telakkaa, niin saan katsottua että tarkennukset on varmasti kohdillaan. 24-70mm on nyt siirtynyt eläkepäivien sijaan videohommiin.

Kirjoittaja on valokuvaaja, joka tykkää.

Kuvallisen viestinnän muotoilu

Aloitin viime syksynä YAMK-opinnot Lahden Muotoiluinstituutissa. Kyseessä on muotoilija- ja mediaopiskelijoiden yhteinen ryhmä. Koulutuksemme on sisältänyt kaikkea informaatio-ja palvelumuotoilun väliltä – ja vähän muualtakin. Nyt on kurssit pääosin käyty ja aika alkaa tehdä lopputyötä. Oma aiheeni on “kuvallisen viestinnän muotoilu”. Käytännössä idea on siis miettiä, miten yrityksen viestintää voisi kehittää kuvalliseen suuntaan ja miksi yrityksien pitäisi näin ollen palkata valokuvaajia. Mahdollisuuksia nimittäin riittää. Jos aihe kiinnostaa tai sinulla on jotain aiheeseen liittyvää sanottavaa, kysyttävää tai kritisoitavaa, niin mennään lounaalle. Maksoin sen sitten kumpi tahansa.

#slush14 day 2

#Slush14, day 1

Sony A7R – peilitön monsteri

Tiedättekö sellaisen äänen, kun puistelisi paksua mattoa porttikongissa? Sellaiselta kuulostaa Sonyn A7R-kameran suljinääni. Pauke on kova. Ensimmäisenä ei tule mieleen, että kyseessä on peilitön kamera. Tuntuu kuin pieneen autoon olisi sullottu isolohko-V8. Ja niin tavallaan onkin.

Processed with VSCOcam with f2 presetiPhone 5

A7R on pieni ja kevyt peilitön järjestelmäkamera. Sisällä asuu kuitenkin monsteri – Sonyn 35mm-koon 36.4 megapikselin kenno. Testissä mukana ollut Sonnar T* FE 55mm F1.8 ZA on myös pieni ja kevyt, mutta erittäin suorituskykyinen lasi. Jos kameran nokalle taas kiinnittää Metabonesin adapterilla L-sarjan linssin, niin pakettiin saa kyllä kokoa.

taideSony A7R + Sonnar T* FE 55mm F1.8 ZA

A7R ei ole mikään lehtikuvaajan työkalu. Se on omituinen yhdistelmä keskikoon hitautta, kinokoon näppäryyttä ja peilittömän kameran pienuutta. Kuvanlaatu on erinomainen, käytettävyys ihan ok ja koko erittäin pieni. Jotain koosta kertoo se, että kamera ja ym. 55mm mahtui täyteen pakattuun kameralaukkuuni kaiken väliin.

keittio1Sony A7R + Metabones MK III + Canon TS-E 17mm f/4L

Vaihtaisin heti Sonyyn, jos Canonin linssit toimisivat nopeammin. Nyt tarkennusnopeus on juuri niin ärsyttävän hidas kuin voi olla niin, että niillä viitsii vielä kuvata. Kokeiltavana oli Metabonesin adapteri (MKIII). Joka kuva on kyllä tarkka kunhan vain tarkennus saa kohteesta kiinni. Vanha 70-200mm f/2.8L -objektiivi oli ainoa, jonka tarkennus ei käytännössä toiminut. Sonyllä on taas vähän huonosti f/2.8-laseja ja useampia 500 euron adaptereita ei viitsisi ostaa. Käsintarkennus oli kyllä varsin helppoa “focus peakingin” avulla.

makkari_keittioSony A7R + Metabones MK III + Canon TS-E 17mm f/4L

A7R onkin parhaimillaan rauhallisissa tilanteissa ja still life -kuvauksessa. Esimerkiksi Canonin TS-E 17mm f/4L -lasin kanssa se muodostaa todella hienon parin sisustus- ja arkkitehtuurikuvaukseen.Kameran vahvuus on myös se, että siihen saa adapterilla kiinni käytännössä mitä linssejä tahansa. Varsinkin Leican ja Zeissin kiinteitä laseja olisi kiinnostavia kokeilla.

makkari1Sony A7R + Metabones MK III + Canon TS-E 17mm f/4L

Kamerasta jäi melko ristiriitainen fiilis. Se on loistava kamera, mutta siihen saatavat objektiivit eivät vastaa tällä hetkellä monenkaan ammattilaisen tarpeita. Metabonesin adapterilla kiinni saa omat Canonin lasit, jolloin tarkennusnopeus taas menetetään. Kamera on myös hinnoiteltu todella edullisesti, mutta esimerkiksi testissä ollut 55mm Zeiss taas maksaa jo pelkästään noin 900e.

Vakavasti ottaen harkitsen Sonyn hankkimista. Kysymys on, että riittääkö ko. runko vai tarvitseeko sen lisäksi toisen rungon (olen tähän mennessä mennyt yhden rungon taktiikalla).

Kirjoittaja on valokuvaaja, joka myy parhaillaan kuvissa näkyvää 48.5m^2 asuntoa Helsingin Vallilasta.

Neljä kolmasosa ajatusta.

Vajaa pari vuotta sitten loukkasin itseni pahasti urheillessa. Vietin yhden kesän opetellessa nostamaan kättä uudestaan. Käsi paketissa ehti miettimään kaikkea maan ja taivaan väliltä. Yksi keskeisimmistä oli kaluston kevennys. Nyt käsi on kunnossa ja kalustolaukkujen painot vain kasvaa. Normaalilla keikalla mukana on Canonin runko, kolmesta viiteen objektiivia, pari pikku salamaa ja kaksi Elinchromen Quadraa omilla geniksillä. Siihen sitten päälle jalustat ja muut kilkkeet.

Viime talvena ajatus täsmentyi. Mitä jos hommaisin käytetyn Hasselin tai vastaavan keskikoon digikameran ja sen rinnalle pienen Micro Four Thirds -kameran. Ajatus meni niin pitkälle, että kysäisin Olympukselta testiin OM-D E-M1:n. Vaikka kamera oli varsin loistava, niin kevennystä en ainakaan vielä tehnyt.

_6140133

(29mm iso320 f/2.8 1/640 käsivaralta)

Kollegani ja ystäväni Peter Forsgård sen sijaan teki. Olen jutellut Peterin kanssa syksyn aikana aiheesta parikin kertaa. Hänen vaihtosyynsä oli osittain samoja mitä itse pohdin ja osittain toisaalta ihan erilaisia. Seuraavassa mietteitä niin peilittömään siirtymisestä kuin OM-D E-M1-kamerastakin. En lähde tekemään mitään syväanalyysia tai mittauksia, vaan tässä on pikemminkin ääneen pohdintaa omista tuntemuksista.

1. Peilittömyys

Peilittömät kamerat ovat menneet viime vuosina huimasti eteenpäin. Pienempi koko ja samalla myös objektiivien keveys ovat vain plussaa. Lisäksi pienelle kennolle voidaan valmistaa valovoimaisempia objektiiveja. Hiljaisuus ja nopeus yllättivät. On selvää, että peilit tulevat häviämään kameroista.

2. Etsin

Kun on tottunut peilikameran etsimeen, niin aluksi karsasti ajatusta elektronisesta etsinkuvasta. Se kaikkosi nopeasti. Mitä sitä onkaan missannut, kun etsinkuvasta näkee suoraan miltä kuva näyttää. Olympuksen etsin oli loistava, eikä keskikoon isoa etsinkuvaa kaivannut koskaan. Kerran tosin jouduin hätään, kun studiossa etsin näyttikin tietysti vain mustaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(24mm iso200 f/4 1/100 käsivaralta)

3. Tarkennus

Olympuksen tarkennus oli tarkka, selkeä ja nopea. En kuvannut urheilua tai muuta nopeatempoista, mutta perus käytössä tarkennus oli erinomainen, vaikka kuvissa juoksi lapset ja kissat. Nimenomaan tarkennusta on pidetty peilittömien kameroiden heikkoutena. Omaan Canonin 5D mkII verrattuna tarkennus oli parempi.

4. Kennon koko

Kuvaan hyvin erilaisia töitä ja suurimman osan niistä voisin hyvin tehdä pienemmällä kennolla. Still life -kuvissa (autot ja talot) sekä studiossa teen töitä mieluiten mahdollisimman isolla kameralla. Kuten alussa sanoin, niin yksi vaihtoehto olisi ollut hankkia näitä hommia varten keskikoon kamera Olympuksen rinnalle. Keskari on taas liian hidas ja jäykkä moneen tuotantoon. Suurin osa kuvista painetaan nykyisin korkeintaan A4-koossa tai julkaistaan vain netissä. Kertaakaan ei kuvatessa tai kuvia katsellessa tullut mieleen, että “hitto, olisipa ollut isompi kenno”.

Yksi tärkeimmistä syistä Canonin täyskennon käyttöön on L-sarjan objektiivit, joiden polttovälit on suunniteltu nimenomaan täyskennolle. Lisäksi tarvitsen enemmän laajakulmalaseja kuin telelaseja. En käytä useinkaan isoa aukkoa syväterävyyden minimoimiseksi, vaan pikemminkin himmennän hiukan. Näin ollen suuremmasta syväterävyydestä on vain hyötyä.

_6130052

(40mm iso320 f/4 1/6 käsivaralta)

Mitä muuta? Olympuksen E-M1 oli loistava kamera, jonka olisin ottanut samantien vapaa-ajan kameraksi, jos se ei olisi niin hintava. Miksi sitten ei työkäyttöön? Olen viime aikoina kuvannut paljon arkkitehtuuria ja siihen taas Canonilla on tarjota sopivimmat objektiivit. 17mm shift-lasia kun ei muilta löydy. Vaikka rungot ovat melko edullisia, niin kahden tai kolmen järjestelmän objektiivien pitäminen hyllyssä tuntuu vähän hurjalta. Varsinkin Hasselin hankinta olisi tullut melko kalliiksi. Teknisesti E-M1-kamerassa ei ole mitään sellaista, etteikö se kelpaisi ammattilaiskäyttöön. Päinvastoin.

Vaikka en vielä vaihtanutkaan Olympuksen OMD E-M1 -kameraan, niin koskaan ei saa sanoa ei. Tällä hetkellä kun kinokoon kamera tuntuu lähinnä kompromissiratkaisulta. Ehkä joku päivä liityn Peterin, Pekka Potkan ja Matti Sulannon joukkoon.

Kirjoittaja on valokuvaaja, joka kuvaa vuodessa noin 50 000 ruutua ihmisiä, taloja ja autoja.