Pintaliitoblogi

Hasseli Amazon.comissa.

41% tuotetta katsoneista osti sitten seuraavaksi Holgan. Renkaanpotkijat!

Jo tossa kesällä tuli kokeiltua Olympusen uuttaa PEN-kameraa. Jutun julkaisu meinasi jo unohtua, kunnes kaverini kyseli yksi päivä olenko testaillut kameraa. Kyseessähän on pokkarin kokoinen järkkäri, johon saa adapterilla sovitettua mm. vanhoja Olympuksen linssejä. Ensimmäinen PEN-malli julkaistiin jo vuonna 1959, joten ihan uudesta tuttavuudesta ei ole kyse - tosin tämä uutuus on digitaalinen. Tänään Olympus sitten julkaisi kakkos-mallin, joka näyttää enemmän kuin hyvältä. Seuraavassa kuitenkin kokemuksia ykkösestä.

Varsinainen testi jäi harmittavan lyhyeksi, mutta viikonlopun aikana sai kyllä fiiliksen millaisesta kamerasta on kyse: hauskasta, hyvästä ja huomiotaherättävästä. En ole koskaan saanut ihmetystä osakseen niin paljoa, kuin Turussa sain kyseinen kamera kaulassa. Pieni pannukakkulinssi nokalla kamera on suorastaan suloinen. Kameran muotoilu on lähes täydellinen - siis ulkonäöllisesti.

Käytettävyydeltään kamera ei vakuuttanut ihan täysin. Takakansi on täynnä nappuloita ja valintarulla tuntui liian herkältä. Parissa päivässä käyttö alkoi kuitenkin sujumaan ja hyvä apu käyttöön löytyi ohjekirjasta, jota kannattaa joskus siis lukea. Laukuun oli sujautettu myös zuumiobjektiivi, mutta sitä en vaivautunut käyttämään. Sen verran kiva pannukakku oli, kun mukana oli vielä kameraan erikseen liitettävä optinen etsin.

Mittaestinkameroiden hankaluushan on etsin. Niinpä Olympuksen E-P1:ssä ei ole optista etsintä (E-P2 sisältää sähköisen lisäetsimen). Sellainen toki löytyy lisävarusteena, mutta vain sovitettuna yhdelle linssille. Kokeilin Digiexpossa kameraa myös vanhalla Olympuksen manuaalilinssillä, joka oli sovitettu kameraan adapterilla. Takanäytöstä tarkennus jopa aukolla f/1.7 oli helppoa. Se verran vanhassa lasissa oli tarkka tarkennus. Erilaisilla “kiina-adaptereillea” kameraan saakin kiinni jos jonkinlaisia laseja.

Kuvanlaadussa ykkösversiossa ei ollut moittimista. Kuvat ovat tarkkoja ja kontrasti on hyvä. Kohinatasoja tai vastaavia en edes kokeillut. Sen verran lyhyt testijakso oli. Vanhoilla Leican-laseilla tarkkuus voittaa melko varmasti pokkarit, mutta toisaalta ne lasit ovat sitten oikeasti kalliita.

Omaa PEN:ä en ole vielä hankkinut, mutta matkakamerana tuo voisi olla varsin mainio muutamalla lasilla. Edellisellä reissulla kameralaukku painoi 8.5kg. Toisaalta PEN ei ole taskukamera. Mikä se sitten on? Siihen on vaikea vastata, mutta jos jokin kamera tällä hetkellä on Pintaliitokamera, niin PEN.

Jos tiedät tuotteen ja tarvitset sitä, niin nyt saat 180 eurolla. Ostettu maaliskuussa. Sisältää patterin. Kysy lisää oopa ]a[ pintaliitodesign.com.

Välillä on vaikea sanoa onko kyseessä sitten alkuperäinen vai cover-versio. Noh, hauska tuttavuus tämä The Baseballs kuitenkin on.

Hieno tapa valita sukunimi.

via. kulutusjuhla

1. Kuuminta hottia: Cinelli Vigorelli x Mash SF Fixed Gear Bike
2. Tyyliä Nykistä: Continuum Cycles
3. Pursuit-vetoa: Power Black

Kaupan olisi musta Trollsta-senkki. Hyvin toimii ja ollut käytössä vain hetken. Hintaa saa ehdottaa, joten pistä meiliä tulemaan, jos nappaa.

Suomessa kaikki kirjoittavat kolumnia. Tai siis melkein kaikki. Tykkään lukea kolumneja, vaikka suurin osa niistä on täyttä turhuutta. Nyt päätin kirjoittaa itsekin sellaisia tänne blogiin testimielessä. Mutta jujuna on tällä kertaa se, että valitsen joka kerta lehden, jonka kolumnien tyylilajia mukailen. Lisäksi en käytä viikkoa yhden jutun kirjoittamiseen, vaan saman verran kuin muihinkin blogikirjoituksiin. Tämä juttusarja voi jäädä yhteen, kahteen tai viiteen kirjoitukseen. Ensimmäisenä aloitan Viinilehdestä.

HETKEN JUOMIA

Italialaiset ovat maistuvien nesteiden kuninkaita. Miten voisin olla rakastamatta maata, jossa oliviiöljy, balsamico, espresso ja viini virtaa. Maasta tulee myös kaksi herkullista jälkiruokajuomaa: Limoncello ja Grappa. Toista minä rakastan ja toista minä vieroksun.

Eräänä iltana söimme keskieuroopassa pienessä italialaisessa ravintolassa isolla seurueella herkullista ruokaa. Pöytään kannettiin muun muassa vasikkaa, lihapullia, pastaa ja tryffeliä, joista lautasille oli koottu makuelämyksiä vailla vertaa. Pöydässä notkui kokonainen läpileikkaus maan ruokakulttuurista. Toisesta päästä tunnistin Sisilian ja toisestä päästä Veronan. Viini virtasi ja ilo oli ylimmillään. Tuntien jälkeen oli kahvin vuoro. Tuhdin espresson kaveriksi pöytään tuotiin kokonainen pullo Grappaa.

Olin maistanut juomaa ensimmäisen kerran eräässä viinitilaisuudessa nuorena poikana. Pelkkä haju oli saanut silmät kirvelemään ja maku oli ollut jotain sanoinkuvailematonta. Vannoin, etten koskaan enää joisi tätä todellista pontikkaa, jota köyhät viinitilojen työtekijät olivat aikojen saatossa tehteet rypäleiden puristusjäämistä.

Hyvässä seurassa, hyvän illallisen jälkeen, italialaisessa ravintolassa keskustelun keskellä, täydellisen espresson kanssa grappa maistui kuitenkin taivaalliselta. Ehkä se sekottui suussa pohjois-italialaisen Amaronen tanniinien kanssa. Ehkä se liuotti suusta kahvin rasvat ja veisteli kielelle kokonaisuuden, jossa maistui kokonainen maailma. Tai ehkä juomassa maistui vain yksinkertaisesti hetki.

Sen jälkeen olen juonut Grappaa vain italialaisessa seurueessa. En halua pilata juoman tarinaa ja sitä hetkeä, jolloin ymmärsin mistä oikeastaan oli kysymys. Joku saattaa ihmetellä mitä Limoncellon kanssa kävi. Se tarina ei ole kertomuksen arvoinen, vaan juoma odottaa uutta mahdollisuutta, oikeaa hetkeä ja oikeaa tarinaa.

Kirjoittajan mielestä oliiviöljy, punaviini ja mutteripannu luovat elämän perusteet.

G4 iBookkiin. Kiitos.

En tiedä miksi, mutta niin kävi ja nyt toimii. Sillä aikaa olisi ollut paljon sanottavaa, mutta unohdin kaiken. Palaillaan.