Posts in Category: Uncategorized

Wokkilla ja ritilällä muotikuvia

takkikii
satama
kasittel

Tässä duunissa on välillä myös hyvä harjoitella, koska asiakkaiden edessä ei enää kokeilla. Tällä kertaa harjoittelussa oli beauty dish gridillä, eli wokkipannu hunajakennolla. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta huonosti suomennoksia. Malliksi kuviin päätyi Keski-ikäisten miesten muotiblogin Kari, joka tarvitsi kuvia blogaukseen talvitakeista. Kun kaksi skenen kovinta yhdistää voimansa, niin lopputulos on jotain mihin ei olla vielä totuttu.

Muotiblogien kuvathan on tavallisesti joko seisoskelua kadulla tai lyhyellä syväterävyydellä otettuja lähikuvia vastavaloon. Nyt mentiin astetta pidemmälle.

Kaikki kuvat on siis otettu yhdellä salamalla ja kuvat ovat saaneet kohtuullisen paljon fotaria. Oikeasti olisi ollut fiksua kuvata ainakin kahdella salamalla, mutta nyt keskityin siihen wokkipannuun. Haastava ja palkitseva muokkaaja. Tunnissa oppi taas paljon. Laitoin toisesta kuvasta myös käsittelemättömän version, josta näkee miten kuva muuttuu kuvankäsittelyssä.

Torstaina onkin sitten muokkaaja käytössä studiossa ja kameran edessä asiakas. Sitten hyödynnetään viime viikolla opittua eikä enää leikitä.

Huoltoa ja himoa objektiivilandiassa

Viime viikolla viisivuotias sotaratsuni 24-70mm menetti tarkennusotteensa ja jouduin viedä sen huoltoon. Luultavasti yli 150 000 kuvaa laukannut ratsu oli hoideltu muutamassa päivässä Jas-tekniikan lasisairaalassa – kiitos CPS-kortin. 300 eurolla oli listan mukaan korjattu tarkennus- ja zoommekanismit sekä autofocus säädetty. Osat maksoivat noin 45e ja työt vajaa parisataa. Loppu olikin sitten valtio arvonlisää.

Muutaman päivän selvisin kaapista kaivetulla 50mm f/1.8:lla, joka on ihan käyttökelpoinen lasi muutamista puutteista huolimatta. Se miksi lasi aikoinaan joutuu miljoonalaatikkoon oli bokeh. Minulle oikeastaa riittää, että epäteräväalue piirtyy sellaisena, ettei siihen oikeastaan kiinnitä edes huomiota. Tuo satkun viiskytmillinen taas saa syksyn puut aiheuttamaan vaivaa oikein kunnolla.

bokeh

Himmentäminen vain pahentaa asiaa, koska himmenninaukko ei ole pyöreä

En edes muista milloin olisin ostanut viimeeksi objektiivin tai edes vakavasti miettynyt sellaisen hankkimista. Canonin L-sarjaan vaihdettuani ei tarpeita ole oikeastaan ollut. Muutama viikko sitten esitelty Zessin 1.4/55 Otus alkoi kuitenkin kiinnostaa. Varsinkin nyt kun kuvasi pari päivää primellä. Zeissin hinnalla saisi lähestulkoon 85mm ja 50mm 1.2 -lasit Canonilta. Zeississä ei ole edes automaattitarkennusta, mutta internetin esimerkkikuvien perusteella kaikki muu onkin sitten enemmän kuin kunnossa. Nyt pitää odottaa, että pääsee hiplailemaan Zeissiä käsissä.

Tekijänoikeus, valokuvat ja blogit

Eilen internet räjähti, kun Pupulandian Jenni kertoi ammattiblog(g)aajan työpäivästä. Ensimmäisessä artikkelin kommentissa kysyttiin kuvien käyttöoikeuksista. Hyvä kysymys, mutta vastaustulva yllätti. Niin blogikeskustelussa kuin Vauvalehden fooruminkin väittelyssä esiintyi todella pahoja virheitä. Yleisellä tasolla yllättävän moni blogaaja tuntuu olevan sitä mieltä, että internetistä löytyviä kuvia saa käyttää vapaasti kunhan merkitsee lähteen. Moni perustelee asiaa sitaattioikeudella tai kertoo, että kuvaajat ja mainostajat saavat vain lisää myyntiä kun kuvat leviävät. Asialla on kuitenkin monta puolta.

Jokunen vuosi sitten sain vihaisen soiton eräältä asiakkaaltani, joka oli löytänyt heille kuvattuja mainoskuvia muualta. Tässä tapauksessa oltiin nimenomaan vihaisia siitä, että kuvien ostaja oli käyttänyt merkittävän summan kuvien tuotantoon ja sitten joku muu käytti samoja kuvia ansaintatarkoitukseen. Ensimmäinen epäily kohdistui tietysti minuun, että olinko myynnyt kuvat myös muualle. En ollut. Asia selvisi ja kyseessä oli puhdas vahinko. Minun oli kuitenkin laskutettava vahingonkorvauksia kuvien julkaisijalta, jotta säilytin maineeni asiakkaani silmissä.

Jos ei puhuta huvikseen kuvatuista kuvista tai geneerisistä kuvapankkikuvista, niin kuvan ostajalla ja kuvaajalla on aina sopimus. Osapuolet sopivat millaisia kuvia otetaan ja missä niitä käytetään. Hinnoittelu perustuu näihin kahteen asiaan. Kuvien luvaton käyttö voi siis hankaloittaa kummankin osapuolen asemaa. Lisäksi kuvien ostajalla on yleensä intressit siihen, millaisessa ympäristössä kuva julkaistaan. Asiaa mutkistaa edelleen se, että osa blogaajista tekee hommaa ammatikseen tai saa siitä korvausta.

Olen saanut vuosien saatossa useita pyyntöjä kuvieni käyttöön. Jotaikin kuvia olen antanut esimerkiksi virtuaalitallikäyttöön (jotain lapsien internetin hevosleikkejä) ja esimerkiksi viimeeksi eräs yksityishenkilö halusi julkaista kuvani Facebookissa, koska kuva oli kuulema hieno ja liittyi erikoiseen harrastukseen. Selvästi tekijänoikeusasioita on siis opetettu jossain. Olisi se sitten internet tai koulu, niin hieno asia.

Kommenteissa käydyn keskustelun ansiosta Pupulandiassa ei enää lainata kuvia muualta.

Hieno filmikamera myynnissä (MYYTY)

Onnistuin kerran ostamaan ehkä maailman yhden hienoimmista filmikameroista, mutta koska sen käyttö on jäännyt lähes olemattomiin, niin pakko kai se on myydä. Rollei 6008 integralista ei ominaisuudet lopu. On pistemittausta ja moottoriperää. Paketti sisältää seuraavat tavarat:

-Rollei 6008 Integral
-Peränä on elektroniikkaa sisältävä käännettävä 645-perä (automaattinen filminsiirto)
-Kaksi akkua
-Metzin salamasovite
-Zeissin 80mm f/2.8 ja 150mm f/4
-Kompedium
-Kuiluetsin
-Laukku

Manuaalitarkenteinen, mutta muuten kaikki herkut pistemittauksesta sarjatuleen. Iso kuin mikä ja lasit tarkkoja kuin… en keksi. Tähän saa kiinni adapterilla digiperän.

Kuvia laitteesta:

http://pintaliitodesign.com/rollei_6008/

Vaihdossa kelpuutan käteisen lisäksi salamakamaa, pienemmän keskarin (esim. Hasselin uudempaa mallistoa), palkkikamemerasetin tai Canonin valovoimaisia primejä (normi, tele).

Mitään varsinaista hintaa tälle on todella vaikea sanoa. Listahinnat (vrt. antiikki), joilla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä voi unohtaa. Hintatasoa kannattaa katsoa ebaysta ja tiputtaa niistä pyynneistä ihan kohtuulinen prosenttiluku pois, niin voidaan olla reilussa ja rehellisessä suomihinnassa.

MYYTY!

Oopa: Revontulia

raevontulet

Eilen ja tänään internet räjähti täyteen revontulikuvia. En yhtään ihmettele, sillä komeita kuvia oli tarjolla. Olen tässä yrittänyt kuvailla omaksi hyviksi edes hieman, koska vapaa-ajalla kuvaaminen on loppunut lähes totaalisesti. Jos ei oteta huomioon puhelimella otettuja kissakuvia. Eilen sitten sattui olemaan kamera ja jalusta auton perässä, joten lähdin meren jäälle kävelemään. Olin hieman myöhässä, sillä revontulet vaimenivat nopeasti.

Luonnossa efekti jäi mielestäni huomattavasti vaisummaksi kuin kuvissa. Ensi kerralla pitää mennä jonnekin korkealle ja yrittää etsiä etualalle jotain mielenkiintoista. Tyhjä jää tai rantojen talot olivat vähän tylsiä. Joku viikonloppu pitää kokeilla tähtikuvausta muutenkin.

Oopa: Kissavideo perjantaille

Päivittelin tänään videosoftia ja tein peri testiä Canonilla. Videolle tarttui myös Urho, joka sai palan lihatikkua. Miten voikaan maistua niin hyvälle, että syödessäkin pitää kehrätä.

Oopa: Käppyröitä taas kerran

Tällä kertaa aukeaman verran pylväitä valtion menoista ja tulosta. Klikkaa suuremmaksi. Näitä pylväitä ja muita infoja on kohtalaisen kiva piirrellä. Muutaman tunnin työllä saa ihmeitä aikaiseksi ja pienellä lisäpanostuksella suoranaisia… hetkonen käytin jo sanan ihmeitä. No vaikka isoja ihmeitä.

Oopa: varoitus ja juliste

Print

Joskus innostuu ilmaiseen itseään piirtämällä, kuvittamalla ja mitä näitä nyt on.

oopa: oppikirjakamaa

sarma

Arkistoja selatessa törmäsin Särmään. Kyseessä on lukion suomen kielen ja kirjallisuuden tehtäväkirja, jonne on valittu esimerkiksi reportaasista tekemämme Operaatio tiedonhaku -juttu, joka on ilmestynyt Nyt-liitteessä 2010. Kerrankin voi rehellisesti sanoa tehneensä jutun, joka oli kuin oppikirjasta. Sen sijaan pitäisi vielä osata vastata kysymykseen: “Mikä merkitys reportaasissa on kuvilla”.

Oopa: Tilastografiikkaa

tilastosivu

Käynnistin taulukkolaskennan, suljin taulukkolaskennan ja avasinkin Fotarin. Välillä kuvien ohessa on kiva tehdä vähän muutakin. Tässä Demarinuorille tehty tilastografiikkasivu Lippu-lehteen. Seuraavalla kerralla tussilla sitten.