Pintaliitoblogi

Äksöniä?
Tapahtumia?
Ravintoloita?
Ideoita?
Videoita?
Hauskaa?
ja sitä rataa?

Vallilan Nuorisojärjestö (Facebook)

Katsoin 1. kertaa Operaatio maa -ohjelmaa eilen. Koska Martti Syrjä sanoi buffissa tyyliin: “Miten voi olla mahdollista, että vampyyreillä ja kakkapökälemiehillä on nettisivut ja meillä ei ole mitään!?“. Ja sitten en kyllä nähnyt moista kohtaa…

No, ei se mitään. Mietin kovasti ohjelman aikana mm. sitä miksi pareilla oli ne Range Roverit eikä sitten esim. hybridiautoja käytössään. No… mitä väliä. Eräästä radiohaastattelusta selvisi, että Jyrki 69 on kemisti koulutukseltaan ja sehän lisää kiinnostusta (siis mm. itsellä) seurata vampyyrien Itämeri-hanketta. Ja koska joku kanankakka on suurin ongela Itämeren rehevöitymisessä… Kanankakka.

Mutta paska onkin aliarvostettua. Kuten Kakkapökälemiesten Nepal-hankkeesta voimme myös päätellä. Biokaasujahan voisi enemmänkin hyödyntää, tulin ajatelleeksi. Jenkeissähän supersizeeläintiloilla on muutamissa biokaasuyksikkö. Sou koold lisäbisnestä siis. Mutta nehän on tolkuttoman kokoisia laitoksia, tietty.

Vesiklosetista, eli vesivessastahan sanotaan, että se on ollut ihan vihonviimeinen keksintö. Varsinkin meillä, kun sillä juomakelpoisella vedellä huuhdotaan pissat ja kakat viemäriin… Reikälattiaan tai huussi pihalle!

Ai niin. Ohjelman lopussa Jyrki 69 sanoi jotenkin näin: “Välillä ihan yllättyy, kun meidän Jussi sanoo, että ‘onkohan tämä nyt kovin ekoloogista’, mutta voisihan festareiden bäkkäreillä asiat olla muutakin kuin kertislautasia jne.” Yöllä sitten näin unta, että Jussi ja Jyrki 69 olivat lopettaneet hiustensa värjäämisen! Koska he olivat laskeskelleet sen kuormittavan X määrää ja heidän fanitkin ovat luopuneet ja näin X määrää myrkkyjä ei ajaudukaan enää mm. meriin… Oli ihan hyvät fledat vielä, ettei sikäli. Erilaiset vaan.

Nyt se on sitten tehty: muutto, jee! Tavaroita pakatessani olin oikein onnellinen siitä, etten ole kovin kirjaviisas ihminen. Valtava opuskokoelmani mahtui nimittäin yhteen banaanilaatikkoon. (Siitä tulikin mieleeni, että voisin ehkä perustaa jonkin sortin kirjakerhon. Olenhan lukenut tänäkin vuonna ainakin kaksi kirjaa.)

Mutta sitä ennen haluan kertoa teille käsittämättömästä uroteostani. En nimittäin saanut muuton aikana yhtäkään pinnanpalamiskohtausta, ja se on ennenkuulumatonta se.

Kun tavarat oli roudattu sisään, kävin vielä uudessa lähikaupassa ruokaostoksilla. Ja ehkä vain kuvittelin tai olin jotenkin muuten häiriintyneessä tilassa, mutta minun mielestäni siinä kaupassa oli kyllä huomattavasti paremman näköisiä miesasiakkaita kuin vanhoilla huudeillani. Ehkä tästä tulee vielä kivaa.

Niin, minä sitten menin tuossa vajaa kuukausi sitten ostamaan oman asunnon ja sen jälkeen onkin mennyt remppahommissa lähes kaikki liikenevä vapaa-aika. Onneksi oma isä on sen verran multitalentti kaveri, että minä olen saanut lähinnä ojennella työkaluja.

Tänään törmäsin pihalla ensimmäistä kertaa yläkerran naapuriini ja jonkinlainen oikosulku sattui päähän juuri siinä kohtaa, kun piti sanoa oma nimi. Esittelin nimittäin itseni Antiksi.

Sillälailla juu, terve vaan, minä olen se B-rapun nainen, Antti.

Suosikkivalaisimeni on Harri Koskisen Muutolle suunnittelema Cosy in Gray. Olen kuitenkin ihmetellyt (ja pitkin syksyä moni muukin on) valaisimen, no, aika tunnelmallisen himmeää valoa. Luulin sen vain johtuvan mukana tulleesta koristelampusta. Eilen sitten, ihan kokeilumielessä, vaihdoin valaisimeen tavallisen hehkulampun: sama himmeä valo. Sitten sen keksin. Katkaisijassa on himmennin! Valotehoa saa säädettyä virtanappia painamalla portaattomasti ees sun taas! Nerokasta, herra Koskinen. Tämän toiminnon olisi voinut myös opettaa tyhmemmällekin käyttäjälle jossain käyttöohjeen sivulauseessa.

Ps. Muutolta tulee lähiviikkoina myyntiin aika päheä E27-niminen valaisin. Minulle se tulee keltaisena.

Vietin eilisen illan haahuillen Tapettitalon sivuilla ja valiten tapetteja kämppään, jota ei ole. Taloyhtiön osakkailla kun on lunastusaikaa vielä tämä viikko. Mutta voi elämä, mitä tapetteja. On kuulkaa designia, retroa, jugendia ja vaikka mitä. Nyt kun vielä osaisi päättää, että laittaisinko (mahdollisesti kohta omistamiini) seiniin ehkä tätä, tätä, tätä vai kenties tätä!

Niin, sillä tavalla siinä sitten pääsi käymään. Oho, hups ja hilipatipippan. Nyt on hieman sellainen ruumiistapoistumiskokemus-fiilis. Että kuka sen kämpän oikein osti? Minäkö? En kai?

Nooh, mutta ei syytä huoleen. Kyseisen taloyhtiön osakkailla on vielä 20 vuorokautta aikaa ostaa se pois minun nenäni edestä. Ja pitäähän tässä vielä pankissakin käydä. Ja löydä kättä päälle kaupan merkiksi.

Sitä ennen ajattelin kuitenkin lähteä kippistelemään mahdollisesti tulevalle velkavankeudelle ja nälkäkuolemalle. Rai rai!

Haaveilen kivasta eteisestä ja toimivasta naulakosta. Löysin jo Kööpenhaminan R.O.O.M.ista mustan ja aika hienon oksanaulakon avaimille ja pikkusälälle. Vielä kun saisi takeille, paidoille ja muulle roinalle, mitä vaatekomeron virkaa toimittavassa eteisessäni roikkuu, jonkinlaisen hauskan naulakkosysteemin. Arkkitehtitoimisto Claesson Koivisto Rune on suunnitellut teollisuushenkisen Beckham-vaaterekin, mutta ilman pyöriä se ei ole kovin käytännöllinen. Löytyyköhän vastaavia jostain? TaiKista valmistuneen Lincoln Kayiwan suunnittelema Dino-naulakko (kuvassa) on myös pakko mainita – siinä on ideaa.

Ainiin. Löysin myös sohvan. Hinta tosin on lähes infernaalinen – tyydyn ehkä ompelemaan nappeja tuohon nykyiseen rotiskoon.

Taloyhtiöni vinttikomerossa oli käynyt varkaita. Kovasti oli minunkin tavaroita ja pahvilaatikoita pengottu, mutta mukaan oli kelpuutettu ainoastaan kaksi kulahtanutta Ikean Roy-jakkaraa, à 12,95e. Ei siis kovin suuri menetys. Naapurin komero olikin sitten tyhjennetty kokonaan. Huh huh. Pitäisiköhän asunnon oveenkin hankkia turvalukko? Etenkin, kun pitkäkyntinen on luultavasti joku nykyisistä tai ex-naapureista, koska vintille pääsee ainoastaan taloyhtiön avaimella palo-oven kautta.

Tuli myös mieleen, että jos haluaa kodissaan päivittäin katsella varastettuja huonekaluja ja Roy-jakkaroita, niin pitää olla suhteellisen pinttynyt mieli. Minua ne jakkarat ainakin muistuttaisivat koko ajan varkaudesta.

Ihan kaikki eivät tunne talonmiestään. Anteeksi. Aika harvalla on oma talonmies. Niilläkään, joilla talonmies on ei aina (jos koskaan) ole lähellekään sellaista talonmiestä kuin minulla, meillä. Oli.

Heikki Onerva, eli meidän (perheen, extendeed) kesken Onska kuoli vappuaattona. Hyvä mies kaatui saappaat jalassa. Onneksi. Parempi nopeasti kuin sängynomana kuukausi kaupalla. Varsinkin kun oli kyse miehestä, joka vastasi ainakin kolmea meidän uuden kodin huoltoyhtiön poikaa. Ei sellaiselle ihmiselle toivo pitkää saattohoitoa.

Tippui sitten niidenkin talojen myyntiarvot muiden alueen talojen tasolle. Koska sellainen talonmies kuin Heikki oli, oli myyntiargumentti sinällään.

Heikkiä/Onervaa/Onskaa jää niiiin moni kaipaamaan. Moni kaipaa jo nyt, koska tietää jo pelkästään ettei ne useampi talo Sturenkadulla tule saamaan yhtä hyvää, kullan arvoista talonmiestä tilalle. Eikä naapuria. Koskaan. Moni kaipaa muutenkin. Useat tulevat kaipaamaan, kun sadattelevat yli pursuavia roskiksia, siivotonta rappua… On rappuja ja Heikin rappuja. On taloja ja Heikin taloja. Oli.

Kun tuli se tekstiviesti, että oma vuosien ja vuosien naapuri sekä talonmies on kuollut, niin itkuhan siinä tuli. Muistui mieleen miten Sipa-mummostakin oli paljon turvallisempaa ajatella, että Tyttö asuu Alppiharjussa “kun on tuommoinen talonmies naapurissa“. Totta. Niin oli.

Heikille hyvää matkaa ja kiitos kaikesta.