Aika hiljaista on blogissa ollut, mutta lomakausi selittää sen. Vai mitä? Omalta kohdalta lomat on nyt sitten lusittu, jos sellaista yrittäjä voi sanoa. Loman aikana tuli vietettyä konttorilla pari päivää ja lisäksi tuli tehtyä pari kuvausta. “Pakko kun oli”.
Lomalla sattui ja tapahtui kaikenlaista. Kartalle laitettuna loman pohjoisin taisi olla Lapua, Itäisin Hamina Mikkeli, Läntisin Korppoo ja etäläisin Jurmo. Siihen väliin mahtui kaikenlaista aina Meripäivistä Lapuan kesäteatterin kautta purjehdusreissuun. Ja tietysti Madonnan keikka eturivistä.

Vajaan viikon purjehdus oli loman yksi kohokohdista. Tie vei Korppoströmmistä Stenskärin, Björkön, Jurmon, Yxskärin ja Högsåran kautta Taalintehtaalle. Komeita maisemia, hiljaista liplattelua, kunnon tuulessa kallistelua ja runsaasti ruokaa. Ja kaikki tämä keskellä merta.

Björkö on siitä merkillinen saari, että sen keskeltä löytyy makea järvi. Kallioiden rajaaman vesialueen syvyys on 16m, joten ihan pienestä lätäköstä ei ole kysymys. Kuvassa kamerasta lähtien katsottuna: lätäkkö, järvi ja meri.

Yksi kivoimmista saarista oli myös Högsåra, jonne pääsee myös lossilla Kasnäsistä. Pienestä kylästä löytyy myös idyllinen Farmors Café, josta sai herkullisia piiraita ja kakkuja. Niitä muuten sai leikata itse omatunnon mukaan.
Illalla auringon laskiessa kylän taakse, istuimme vierasvenesataman saunassa. Ikkunasta katsoimme, kuinka aurinko maalasi ensin pittoreskin maiseman värjäten talojen katot kullalla. Mutta vain hetkeä myöhemmin, auringon laskiessa, saatoimme nähdä kylän tummuneen silhuetiksi, josta erottautui ainoastaan pieni, mutta tunnollinen palotorni.

Helsinkiin palattuamme kävimme katsomassa Madonnan perseen konsertin. Upea show ja hyvä meno, täytyy myöntää. Lisäksi järjestelyt toimivat erinomaisesti. Ei ole helppo homma sumputtaa 85 000 ihmistä niemennokkaan ja sieltä vielä ulos. Onneksi ohjeet tulemiseen, menemiseen ja olemiseen oli kerrankin saatu ihmisten päähän iskostettua. Lopulta päädyimme vielä kommentoimaan keikkaan Ylen kaikkiin mahdollisiin medioihin.
Hieno loma, mutta onni on myös palata työelämään. Asiakkaat - nykyisen, entiset ja tulevat - olen taas käytettävissä teitä varten!