Pintaliitoblogi

Kolmekymppinen kaverini on ottanut itsestään erittäin hyvän kuvan, jota voi myös kutsua onnistuneeksi. Näkisin että tuo luomus olisi kaikessa parhaudessaan sen arvoinen, että niitä teettäisi oikein urakalla sukulaisille lahjaksi. Miksi lähettää oman suloisen lapsensa kuvaa, vaan mielummin se jo ihan aikuisen miehen naama, missä kasvaa parransänki ja ilmekin on maagisen zygedeelinen. Rakkaimmille sukulaisille ja läheisille oikein kehyksillä! Oma kuva kehyksissä on ehkä paras lahja mitä voi antaa.

Itsehän olen sortunut teettämään vain siitä suloisesta lapsesta kuvia sukulaisille (tosin tekstilisäyksellä “Loimaan tikkakerho”, kun lapsi näyttää pikku-Pirreltä). Olenkin tylsimys.

Aion hankkia myös sappisaippuaa, ruokasoodaa ja etikkaa joululahjaksi aikas monelle. Koska ne vaan on parasta tänä(kin) vuonna.

Siis anteeksi mitä? Mitenkä kukaan voi unohtaa syödä? Ymmärrän sen, että voi unohtaa lompakon kotiin, voi unohtaa imuroida jo kolmatta kertaa tällä viikolla tai voi ihan hyvin unohtaa, että baarissa pitikin juoda vain yksi olut. Mutta että unohtaa syödä! Mikä näitä ihmisiä vaivaa? Hehän missaavat ihan täysin elämän parhaan annin. Olen todella huolestunut. 

Kuten nokkelimmat edellä olevasta osasivatkin jo päätellä, minä en unohda syödä. Koskaan. Minä mietin jo lounasta syödessäni, mitä söisin huomenna lounaalla. 

Todennäköisesti savulohi-mozzarellasalaattia.

Kenkien metsästys loppui viikko sitten. Tajusin viime torstaina, että mitä sitä pelleilemään, miettimään jotain uusia vaihtoehtoja, roikkumaan jonkun onnettoman ja jo lähes hääsbiin popostailin perässä. Pyh! It ain’t my thing! Kävin hakemassa lounasta ja se iski: Ymmärrys. Hain naiselliset ja sirot neljäkakkosen Supparit, eli Superstarit. Miksen mä ollut tajunnut sitä heti?! Nainen!

Suppareissa on se, että nekin vie varhaislapsuuteen. Run DMC:n ja Aeroshmithin video tuli 3. linjalla Maikki-tädin luona musateeveeltä ja Hannan nenä oli kiinni ruudussa. Koulussa isoilla pojilla, toisten isoveljillä ja niiden kavereilla oli joko purkkareita (purjehduskenkiä) tai suppareita. Kummat oli makeampia? Jossain vaiheessa oli jo ihan oookooo sisäpoliittisesti hankkia sellaiset itsellekin.

Ja onhan omalla lapsellakin mustat supparit (sillä ne pysyy todellakin paremman näköisenä mustana) ja nk. Pulu-pukeutuminenhan on just äitien ja tytärien juttu! Sekin oli unohtua.

Kaiken lisäksi satuimme näkemään teeveestä Ykkösdokumentin Adidaksen ja Puman vastakkainasettelusta. Greisiä ja kiinnostavaa. Ostaako Adin kengät vaiko Rudin kengät? Hmmmm. Noh, mä olen käynyt Rudia, niin mä käytän Adeja. Sisäinen rauha on kaikin puolin siis saavutettu.

Elämänlaatuni parantamiseksi olen luonut kolmen T:n ohjelman, sen osat ovat:

Työ: Vaikka free lance-kirjoittajana ja opetuskeikkojen tekijänä on ihan kivaa, niin vakaammat tulot ja selkeämpi päivärytmi olisivat poikaa. Välillä ahdistaa kun täytyy jatkuvasti metsästää sitä seuraavaa työkeikkaa ja ideoita jo sitä seuraavaan. 24/7 stressi rahasta ja seuraavan työn löytämisestä taas vie yöunet, mistä tunnetusti ei seuraa muuta kuin vitutus. Joten viime päivinä työhakemuksia on tullut läheteltyä suuntaan jos toiseenkin. Jos joku tietää copyn, tiedottajan ja tai jotain muita kirjoittamiseen/viestintään liittyviä avoimia paikkoja, saa vinkata.

Terveys: Unta enemmän. Ruisleipää ja liikuntaa. Kesällä minulla oli säännöllinen kunto-ohjelma, jota ei ole tullut noudatettua kolmeen viikkoon. Olo alkaa olla raihnainen ja lihaksia särkee. Tähän on tultava muutos. Lähteekö joku pelaamaan jalka-, sulka- tai uppopalloa? Kahta kolmesta osaan.

Tyttöystävä: Äh, tää jää toteuttamatta. Kaksi kolmesta T:stä on kuitenkin ihan hyvin.

Itselläni on ollut jo vuosia armoton radio-ongelma. Mitä kanavia kuunnella. Ongelmaksi muodostuu lyhyet rotaatiot (siis suppeaakin suppeammat soittolistat ja tuskallisen usein soivat kipaleet), läpän taso tai läpän heittäjien puhetyyli.

Jouduttiin Tiinan kanssa lopettamaan YleX:n kuunteleminen, kun vuonna 2004 (?) silloin uuni tuoretta Ylen toimitusjohtaja Jungnerin (joka sittemmin luopui laseista ja daunkreidasi nuorempaan vaimoon, joka odottaa aina miestään ovella…) haaastattelua buffattiin ja buffattiin ja sitten tältä kysyttiin pälsejä kysymyksiä tyyliin: “Onks sulla koiraa?” ja “Mikä oli sun opiskelija-ajan lempiruoka?“. Ou Lord, mitä ne kysysisi vaikka Madonnalta?!

No sitten Tiina löysi Radio Helsingin. Ihan jees, muttei kuitenkaan just se mun juttu. Seurasi vuosien etsikkoaika. Olen ymmärtänyt ettei ole vain yhtä radiokanavaa, on monta.

Keväisin pitää kuunnella radio Sputnikkia vai mikä se nyt onkaan taas nykyään. Se on kuin ilmainen matka jonnekin balttiaan. Radio Ykköstä, kun ajetaan jossain Kuusankoskella. Pimeyden laskettua Helsingin ylle, Metro FM:ää (varsinkin jos siellä sattuu olemaan Kaisa Siirala äänessä, tosin Kaisan kuuluisi olla Grooven puolella, mutta multahan ei tätäkään kysytä). Metrolta tulee kuitenkin usein Elton Johnia ja Cindy Lauperia ja kaikkia niitä muita mitä pienenä katseli musateeveeltä haltioissaan.

Aamuisin kuuntelen joskus autossa Jaakon kanavaa, eli sitä Äxää. Uudet (tai uudet ja uudet huu nous) jampat on hauskoja ja lupsakoita. Sitten olenkin vuosia luukuttanut Peiliä. Kyllä! Ihan paras! Tosin jouduin laittamaan palautetta, että niidenkin toisto alkaa jurppia, kun samaan aikaan monena päivänä tulee lentorahti-dokumentaario uudelleen ja uudelleen. Niimpä kuuntelen Peilin kanssa työpäivisin rinta rinnan Radio Bassoa. Hyvä yhdistelmä.

Molemmissa on puolensa ja puhetyylinsä. Kekkosen puhe 50-luvulta ja Soppamiehen 30+ helsinkiläis jampoille tyypillinen lungi vai mikälie ponneton puhetapa kohtaavat sulassa sovussa.

Taloyhtiöni vinttikomerossa oli käynyt varkaita. Kovasti oli minunkin tavaroita ja pahvilaatikoita pengottu, mutta mukaan oli kelpuutettu ainoastaan kaksi kulahtanutta Ikean Roy-jakkaraa, à 12,95e. Ei siis kovin suuri menetys. Naapurin komero olikin sitten tyhjennetty kokonaan. Huh huh. Pitäisiköhän asunnon oveenkin hankkia turvalukko? Etenkin, kun pitkäkyntinen on luultavasti joku nykyisistä tai ex-naapureista, koska vintille pääsee ainoastaan taloyhtiön avaimella palo-oven kautta.

Tuli myös mieleen, että jos haluaa kodissaan päivittäin katsella varastettuja huonekaluja ja Roy-jakkaroita, niin pitää olla suhteellisen pinttynyt mieli. Minua ne jakkarat ainakin muistuttaisivat koko ajan varkaudesta.

Helsingin Kontulan Alkossa oli myyty viinaksia 14-vuotiaalle. Rangaistuksena Kontulan Alko on kait loppukuusta kolme (3 piiiiitkää) päivää kiinni. Onpa hyvä tämä nyt teeveessä pyörivä kamppis. Sille tuntuu olevan tarvetta.

Mutta onko siis teinit enemmän aikuisia kuin omana aikanani? Katsellessani tuossa Muistojenlaatikon kätköihin toteaa aina, ettei ole mikään ihme ettemme saaneet edes kaljaa kaupasta, 14-vuotiaana. Nykyäänhän yhä useammilla puperteetti puskee aikaisemmin jo kehiin. Mikä on ihan karseeta, koska käsi ylös kenestä oli yltiö siistiä, kun (jos olet/olit) tytöillä alko kuukautiset tai (jos olet/olit) pojilla karvat kasvamaan ja TIES mitä.

Mietin myös, että onko reilua olla 14-vuotiaalle reilu ja myydä sitä viinasta, kun sitten tulee rangaisseeksi armotta aika todella montaa muuta?

Kuten todettua. Nyt kontulalaiset joutuvat lähtemään vaikkapa Itikseen (Itäkeskus, itäinen helsinki) hakemaan soppaansa.

Parasta juuri nyt on imurointi. Ehkä se on kevät, ehkä se on vaan tosi jees että on ase mitä heilauttamalla rähjäinen Pöly-ukko saa kyytiä. Viuf-viuf kuin Villissä Lännessä konsanaan on taas Seriffillä siistit nurkat paimentaa. Ai sou laaav mai Ergorapido! Sille on faniryhmä ÄffBeessäkin. Tietty.

Aamulla metrossa elettiin ihmetyksen aikoja. Ryhmä liikemiehiä Koreasta tai jostain sieltäpäin pyöritteli päitänsä, kun metroon suorastaan juoksi ryhmä sinipukuisia miehiä ja naisia. Lopputuloksena kaikilla muilla matkustajilla oli käsissään sininen lappu, joihin sinipukuiset tökkivät mystistä lukulaitetta.

Kyseessä ei tietenkään ollut maahanmuuttoviranomaiset, tulli tai edes poliisi. Vaan “matkaliput, olkaahyvä” tarkoitti “tikkets, bliis” -komentoa. Lippulaput löytyivät ja hämmentyneet vieraat eivät edes ymmärtäneet ottaa valokuvia ennen kuin sinipukuiset olivat jo juokseet seuraavaan vaunuun.

Kotimatkalla vaunuun hyökkäsi samalta asemalta eri tarkastajat. Vähemmän dynaaminen hyökkäys ei vaatinut uhreja, sillä liputtomat hyppäsivät vaunusta ulos. Aamutarkastajat voittivat pelin 3-0.