Pintaliitoblogi

Sen lausui iltapäivälehdessä Jutta Zilliacus, entinen kansanedustaja. Näin me tytöt pidetään yhtä. Hyvähyvä!

Taas se nähtiin, iltapäivälehdet tietävät totuuden. Tänään sieltä bongattiin seuraavanlainen lause:

“Mauton paita, mutta sopii sulle” -tyyppisiä heittoja viljelevä tyyppi saattaa itse kuvitella, että hän työyhteisön ilopilleri, joka keventää tunnelmaa.

Kyllähän tälle piti heti perustaa Työyhteisön ilopillerit -ryhmä Facebookiin. Tervetuloa vaan kaikki!

Jaa, huomenta vaan, se taitaa olla aika palata (hiukan venähtäneeltä) bloggauslomalta tositoimiin. 

Tulipa tuossa eilen Helppoa elämää katsellessa taas mieleen, että suomalaiset näyttelijät, ne eivät vaan osaa näytellä kännistä. Yleensähän homma menee näin: Ensin roolihahmo on niiiiiiiiiin kännissä niiiiiiiin kännissä, että hulipatiheippaa, rairai ja ojan kautta kotiin, ja seuraavaan kohtaukseen tultaessa (joka ajallisesti tapahtuu ehkä varttia edellisen toiminnan jälkeen) ei kännisyydestä ole enää tietoakaan. Hahmo puhuu ihan selkeitä eikä soperra. Käveleekin suoraan. Niin siis tietysti siihen asti, kunnes seuraavassa kohtauksessa taas oksentaa mihin sattuu, koska onkin niiiiiiiiiiiin kännissä.

Siis voi video, etten paremmin sanoisi. Eikö näillä lahjattomuuksilla ole ollenkaan ohjaajia? Apua! 

Ja kysehän ei voi olla siitä, etteikö näyttelijöillä olisi omakohtaisia kokemuksia humalassa olosta. Hei kamoon, ei suomalaiset nyt mitään päiviräsäsentyttäriä ole! Eivätkä varsinkaan näyttelijät.

No, edellä mainitusta hutiloinnista huolimatta kyseinen sarja näytti olevan ihan kelpo kamaa. Eikä ainoastaan sen takia, että se toi Carl-Kristian Rundmanin takaisin ruutuun. Uh!

Kolmekymppinen kaverini on ottanut itsestään erittäin hyvän kuvan, jota voi myös kutsua onnistuneeksi. Näkisin että tuo luomus olisi kaikessa parhaudessaan sen arvoinen, että niitä teettäisi oikein urakalla sukulaisille lahjaksi. Miksi lähettää oman suloisen lapsensa kuvaa, vaan mielummin se jo ihan aikuisen miehen naama, missä kasvaa parransänki ja ilmekin on maagisen zygedeelinen. Rakkaimmille sukulaisille ja läheisille oikein kehyksillä! Oma kuva kehyksissä on ehkä paras lahja mitä voi antaa.

Itsehän olen sortunut teettämään vain siitä suloisesta lapsesta kuvia sukulaisille (tosin tekstilisäyksellä “Loimaan tikkakerho”, kun lapsi näyttää pikku-Pirreltä). Olenkin tylsimys.

Aion hankkia myös sappisaippuaa, ruokasoodaa ja etikkaa joululahjaksi aikas monelle. Koska ne vaan on parasta tänä(kin) vuonna.

Siis härrendyydeli, miten kätevää! Ikean sivuilla on chatti, jonka avulla voi tsätätä arkisin klo 9–18 välillä firman asiakasneuvojien kanssa! Kysyin juuri keittiön ostosta ja se oli niin helppoa, että Työtehoseuran tätejäkin nauratti. Hyvä Ikea, hyvä! Lisää järkeviä uudistuksia tähän maailmaan, toivoo hän.

Kenkien metsästys loppui viikko sitten. Tajusin viime torstaina, että mitä sitä pelleilemään, miettimään jotain uusia vaihtoehtoja, roikkumaan jonkun onnettoman ja jo lähes hääsbiin popostailin perässä. Pyh! It ain’t my thing! Kävin hakemassa lounasta ja se iski: Ymmärrys. Hain naiselliset ja sirot neljäkakkosen Supparit, eli Superstarit. Miksen mä ollut tajunnut sitä heti?! Nainen!

Suppareissa on se, että nekin vie varhaislapsuuteen. Run DMC:n ja Aeroshmithin video tuli 3. linjalla Maikki-tädin luona musateeveeltä ja Hannan nenä oli kiinni ruudussa. Koulussa isoilla pojilla, toisten isoveljillä ja niiden kavereilla oli joko purkkareita (purjehduskenkiä) tai suppareita. Kummat oli makeampia? Jossain vaiheessa oli jo ihan oookooo sisäpoliittisesti hankkia sellaiset itsellekin.

Ja onhan omalla lapsellakin mustat supparit (sillä ne pysyy todellakin paremman näköisenä mustana) ja nk. Pulu-pukeutuminenhan on just äitien ja tytärien juttu! Sekin oli unohtua.

Kaiken lisäksi satuimme näkemään teeveestä Ykkösdokumentin Adidaksen ja Puman vastakkainasettelusta. Greisiä ja kiinnostavaa. Ostaako Adin kengät vaiko Rudin kengät? Hmmmm. Noh, mä olen käynyt Rudia, niin mä käytän Adeja. Sisäinen rauha on kaikin puolin siis saavutettu.

Työkaveri kertoi juuri mielenkiintoisen faktan: Suomessa on yhdeksän Heikki-nimistä naista!

Mutta voi Heikki-parkoja, heille nauretaan jatkuvasti. Puhelinmyyjät eivät usko Heikkien puhuvan naisellisen heleällä äänellä ja virastoissa tyrskähdellään muka huomaamattomasti sermin takana.

Ovatkohan he kaikki sinkkuja? Vaatii kuitenkin jonkinlaista rohkeutta esimerkiksi pikkukylässä asuvalta perusheteromieheltä sanoa seurustelevansa tai jopa menevänsä naimisiin Heikin kanssa. 

Mutta eihän nimi naista pahenna. Heikistä saa vielä hyvän vaimon!

Paljon melua tyhjästä, sanoisin ensimmäisen ja todennäköisesti viimeisen vierailun jälkeen. Kohde oli nimittäin uuh-niin-kuuma-ja-aah-siis-todellakin-ihan-erilainen yökerho LUX, jossa pidettiin firman kekkereiden viralliset jatkot. 

Huhhuh. Ensinnäkin. “Paremman”, ehkä jopa “eksklusiivisuutta” tavoittelevan yökerhon soittolistaan ei mielestäni kuulu Coco Jambo. Lisäksi. Jos tilaa tuopin, pitäisi sen tuopin olla täysi eikä jo valmiiksi puoliksi tyhjä. 

Paikka oli siis täysin samanlainen kuin muutkin sedulat. Paitsi että ympärillä ei pyöri örveltäviä teinejä, vaan enemmänkin suomenruotsalaisia kännisiä herroja, tissit esillä oleviä vosuja ja viiksekkäitä pikkumiehiä.

Kiitos ja hei vaan, LUXin kävijät. Saatte pitää mestanne.

Viikonloppuna sukulaishäissä mietimme A) miten kiertää Kiinan Suomen suurlähetystön eteen asetettua mielenosoituskieltoa (joka on voimassa ölymppia kisojen ajan), nokkelasti sekä B) miten meidän suvun puoli voittaisi perisuomalaisessa joukkotappelussa noin kolme kertaa suuremman joukon, etenkin kun meillä olisi neljä naulapyssyä ja kompressorit.

Mutta Kiinaan. Jännittävää avoimuutta ja etenkin kun ko. maa on markkinoinut olevansa avoimempi kuin ennen. Mutta ‘ennen’ on suhteellinen käsite kuten on ‘avoimempikin’. Sukulaismies ja ystävänsä Wanha-Hippi olivat vieneet lähetystön eteen kuitenkin ja kaikista kielloista huolimatta kaksi hautakynttilää. Pojat pääsivät mahdolliset Kiinan arkiston lisäksi ent. Suapon nyk. Supon listoille. Sukulaismies ei usko, että olisi nyt jollain Kiinan mustalla listalla. Kehoitimme kokeilemaan irtoaako viisumia. Sillä matkailu mm. Tiibettiin voi olla nyt haasteellisempaa.

Tietenkin aivot alkoivat raksuttaa pöydässä. Missä menee raja, jota koskee ko. kielto? Mikä lasketaan mielenosoitukseksi? Onko vaikkapa oranssien autojen letka mielenosoitus? Entä jos pukeutuu oranssiin itse ja vaan kävelee tiuhaan lähetystön ohi? Entä jos menee vain siis lukemaan Daltsun jotain kirjaa lähetystön eteen? Tai voiko siihen puuttua mikäli kaksi aikuista pukeutuu (lumi)leijoniksi ja menevät Kiinan lähetystön eteen? Esimerkiksi.

Sitten joukkotappeluun. Emmehän me tietenkään moista edes oikeasti harkitsisi. Me, lupsakat ja rauhaa rakastavat lootusihmiset. Mutta kun osa juhlaväkeä otti kiiltävän hohtavasta valkoisesta Audista mitälie kuulapyssyjä ja niiden kanssa gänstäkuvia, sitä vaan alkoi miettimään mitä meidän pöydästä löytyisi. Luovuutta ja todella monipuolista osaamista sekä ne neljä naulapyssyä.

En saa päähäni niitä muutamaa www-osoitetta, jotka tuijottavat aina metron seiniltä. Tässä se nähdään: viestejä tulee niin paljon, ettei niitä muista. Rasittavaa.