Helsingin Vanhan joulumyyjäiset pyörähtivät käyntiin taas sunnuntaina. Kävin siellä.
Vanhalla on hyvää se, että siellä on hyvät toilettitilat ja kahviobaarikin omasta takaa, missä vaikka rauhottua kierroksen välissä. Vanhan myyjäisissä on ihanuuksia myynnissä.
Itsellä oli koordinaatit selvillä (kyllä se Facebook on vain mainio keksintö!), sillä tiesin missä Mielityn myyntipaikka oli/on (ovelta vasemman puoleiset raput ylös ja tiukka pään käännös vasempaan). Muutoin meininki oli ihan kaoottista!
Helsingistä tai mistään Suomen kaupungista on turha haaveilla suurkaupunkia tai meetropuulia ennen kuin yksissä myyjäisissä osataan sulavasti liikkua tungoksessa. Oikeanpuoleinen liikenne, ohitetaan keskeltä (eli keskiosa olisi käytävästä suht vapaana), sanotaan ‘anteeksi‘ ennen kuin tullaan niskan yli ohi ja jos edellä oleva antaa tilaa vastaan tuleville ei rynnitä kaikkien läpi. Ei on ensinnäkin sangen primitiivistä apinain käytöstä ja toisekseen auta yhtään sumaa.
Eilen kollega todisti kuinka Punkeaja ja Ihmisbetoniporsas saivat aikaan näyttävän spektaakkelimaisen myyntipöydälle rojahtamisen. Onko se nyt laitaa, että jonkun myyntipiste laitetaan sileäksi ja myyntituotteet lentelevät käytävällä, eli ihmistungokseeen ja lattialle tallottaviksi? No ei ole.
Sen lisäksi, että Vanhalle on ovissa Ei lastenvaunuja -kylttejä, niin voisi ajatella vielä ohjeistusta: Oikeanpuoleinen liikenne käytävillä ja Ethän jää keskelle käytävää tukkeeksi pällistelemään. Niin ja tietenkin se klassinen: Muistathan anteeksi ja kiitos.