Archive for the ‘hihat palaa’ Category

hna: Anteeksi ja kiitos

Tuesday, December 16th, 2008

Helsingin Vanhan joulumyyjäiset pyörähtivät käyntiin taas sunnuntaina. Kävin siellä.

Vanhalla on hyvää se, että siellä on hyvät toilettitilat ja kahviobaarikin omasta takaa, missä vaikka rauhottua kierroksen välissä. Vanhan myyjäisissä on ihanuuksia myynnissä.

Itsellä oli koordinaatit selvillä (kyllä se Facebook on vain mainio keksintö!), sillä tiesin missä Mielityn myyntipaikka oli/on (ovelta vasemman puoleiset raput ylös ja tiukka pään käännös vasempaan). Muutoin meininki oli ihan kaoottista!

Helsingistä tai mistään Suomen kaupungista on turha haaveilla suurkaupunkia tai meetropuulia ennen kuin yksissä myyjäisissä osataan sulavasti liikkua tungoksessa. Oikeanpuoleinen liikenne, ohitetaan keskeltä (eli keskiosa olisi käytävästä suht vapaana), sanotaan ‘anteeksi‘ ennen kuin tullaan niskan yli ohi ja jos edellä oleva antaa tilaa vastaan tuleville ei rynnitä kaikkien läpi. Ei on ensinnäkin sangen primitiivistä apinain käytöstä ja toisekseen auta yhtään sumaa.

Eilen kollega todisti kuinka Punkeaja ja Ihmisbetoniporsas saivat aikaan näyttävän spektaakkelimaisen myyntipöydälle rojahtamisen. Onko se nyt laitaa, että jonkun myyntipiste laitetaan sileäksi ja myyntituotteet lentelevät käytävällä, eli ihmistungokseeen ja lattialle tallottaviksi? No ei ole.

Sen lisäksi, että Vanhalle on ovissa Ei lastenvaunuja -kylttejä, niin voisi ajatella vielä ohjeistusta: Oikeanpuoleinen liikenne käytävillä ja Ethän jää keskelle käytävää tukkeeksi pällistelemään. Niin ja tietenkin se klassinen: Muistathan anteeksi ja kiitos.

hna: Parasta jatkoilla

Sunday, December 7th, 2008

Linnanjuhlien jatkoilla parasta ei ollut…

- bändi tai edes sen inspiroituneesti muikistelevat muusikot (”Suomen johtava bilebändi, Phil Harmonic -orkesteri” Antakaa mun kaikki kestää…)

- evör sou tyylikäs grafiikka

- tai ne alakoulun diskon teippaukset bändin takana

- musa yleensä ja miten siitä tulikin lauantai-illan tanssit mieleen

- että ihan fiksun näköinen paikka näytti kuvissa remontoidulta Viking Rosellalta

- jatkojen vieraiden tiukka setti, siis mitä olikaan tarjolla (mm. Ilta-Sanomien toimittaja ja ketä ne oli rouva Hurskaisen lisäksi siellä tanssimassa? Jotain vain. Pikkujoulukansaa…)

- juontajakaksikko (Olisi voinut valita jotain relampia tyyppejä. Toinen ei ole rela ja toinen on muuten vain hymyilevän kusipäinen.)

- se, että Timo Harakka ei kykene olla nillittämättä ja vittuilemasta käytännössä jokaiselle haastateltavalleen, mm. YLE:n pääjohtajalle ja tämän vaimolle (”Sinäkin olet sitten päässyt hyvin uimaan [miehesi rinnalla] eliittiin”)

- kameralinjaukset tai/ja ohjaus

- lopputekstit, jotka alkoivat rullaamaan kahdesti

…VAAN se melkein megaörvellyksessä oleva pariskunta, jossa nainen vielä melkein jotenkin pystyi olla meikit vain vähän poskella, mutta herrahenkilöstä näki jo ihan kättelyssä, että nyt ollaan jo tuokio nautittu. Kiitostahan tulee jakaa myös ohjaamoon, jossa päätettiin ottaa ko. pariskunta niinkin usein kuviin, että molempien henkilöiden lähipiiri saattoi kiittää niistäkin hetkistä ko. henkilöitä ja se varmasti ko. henkilöitä itseäänkin lämmittää.

Lisää tällaista laatua televisioon! Ehdottomasti. Sen lisäksi, että Timo Harakka on nyt ihan mielestäni maamme ykköshenkilöhaastattelija ja hyvien tapojen ehdoton parkettien kaksiteräinenmiekka, hän on onnistunut myös toimitussihteerinä. Vain piiru vähän pidemmälle, niin oltaisiin saatu aikaan jo aitoa komiikkaa.

Anteeksi… Olihan se. Siis etenkin ihan aitoa. Tarkoitin tietenkin, että sitten se …voisi kamppailla vaikka aidosti Vuoden Viihdeohjelma -palkinnosta.

hna: Ties mitä sieltä tulee

Thursday, September 18th, 2008

Yskän mukana. Vaikka keuhkot tai jokunen henkitorvi. Hyvä luoja miten veemäinen riesa. Kestää kuulemma vieläpä viikkoja! En minä halua, en! Eikä kuulemma auta juuri mikään. Periaatteessa ihan työkykyinen, mutta en tiedä. Onneksi ei ole tiedossa mitään kohtaamisia, asiakkaiden tai muiden kanssa. Välttämättä. Koska kun yskä tekee tuloaan, se tulee tai siihen tukehtuu.

Nautitaan ceevitamiiniä ja lepoa. Yeah! Ceevitska kun ei keräänny. Pitäisi siis huolehtia tasaisesta ceen hankkimisesta. Lepo on kanssa niin suhteellista. Yölläkin yritin, mutta eihän siitä mitään tullut, kun heräili omaan yskimiseensä ja unetkin olivat semmoisia ettei niiden tiimellyksessä pystynyt lepäämään.

Nenäkannuttelu kyllä tuo hetkittäistä helpotusta ja vettä pitäisi juoda solkenaan, että röörit putsaantuisivat limasta. Ja jälleen sitten sitä ceetä pitäisi nauttia. Voihan… voihan… Perskuta rallaa!

hna: Tosi tarkoituksella

Tuesday, August 19th, 2008

Tarvitsen kengät.

- Jalkaan sujautettavat
- Ei nauhoja, siis
- Kivat
- Siis ei rumat
- Ei liian teinimäiset
- Ei liian miesmäiset
- Ei nahkaiset
- Ei ehkä kuitenkaan valkoiset (onhan syksy tulossa)
- Mukavat muttei Crocsit, vai mitkä ne on
- Koko naisellinen 41+
- Mieluiten nyt hetihetiheti
- En siis jaksa metsästää

Olen siis ajatellut Vansin tyyppisiä sujautuskangaspopoja, mutta ne mitä eteen tuntuu tulevan ovat kaikki jotain yllämainituista ja vieläpä useamman ei-kriteerin täyttäviä. Hitto! Olen kyllä käskenyt muidenkin pitää silmiään auki, mutta tänäänkään niitä ei tule ostettua. Ei kerkeä eikä kukaan ole antanut vinkkejäkään.

Saa siis vinkata. Kiitos.

hna: Sininen ja valkoinen

Wednesday, July 9th, 2008

Ranskassa ei tiedetä miten värit on Suomen lipussa! On meillä siinäkin etujoukko ja …mitä kaikkea hienompaa! Mutta huomaa, että ranskalaiset on vähän sisään päin kääntyneitä. Kun ne ei puhu kuin rRranskaa, syö kuin rRranskalaista rRruokaa ja mm. kuuntele kuin rRranskalaista musiikkia. Ei voi tietää jonkun höpöhöpö maan lipun värejä tai siis sitä miten niiden kuuluu siinä lipussa olla!

Hyyy GeerRrs?, kysyisi nyt rRranskalinen hahmo vaikkapa ämerikkäläisessä elokuvassa.

Joku raaffikkohan ne lippunauhat, tai miksi niitä nyt kutsutaankin, on disainannut ja joku sitten olisi voinut varmistaa miten lippujen värien kuuluu mennä. Koska mistä lyödään vetoa, ettei ihan saletteja & stiletteja olla oltu.

Wikipedia on myös rRranskan kielellä. Pitääkin tuntua vähän kiusalliselta.

hna: Ei ole mun keksintö

Tuesday, July 8th, 2008

Olisikin, niin voisi kerskua. Mutta ei muidenkaan ideoissa ole vikaa, kunhan ne on hyviä. Kuten vaikkapa se, että InDesignessä (kuin ihan missä vain) pohjatyö kannattaa tehdä hyvin ja kaikki laittaa ruotuun, niin sittenhän se on vaan tiputtelua.

Tai se ettei kaikki säädä miten sattuu itsekseen. Vaan on se joku yhteinen päätös miten nimetään asioita ja arkistoidaan. Se vaan on elämää helpottavaa. Sitten kotona voi nimetä höpöhöpö-kansioon höpöhöpösti nimettyjä dokkareita piiloon itseltäänkin.

Loistavaa olisi myös linkittää välillä (sanotaan vaikka vuosien ja vuosien välein, kun uusia hankintoja tehdään) vanhan dokkarin fontit niihin uusiin. (Jos sitä vanhaa käytetään uuden pohjana. Koska tällä logiikalla tie johtaa muinaisille Freehandosauros-ajoille.) Missä on vaikka ihan vaan leikkauksia enempi. Tai ei nyt ainakaan linkitetä vanhempiin versioihin!

Kun esim. uudet Macit (kotiin tuli tänään uuuuuusi ja rouhea iMac! Aye!) on kauheen helppoja ja niiden järkkä on vaan kiva. Helpottaa sitä työskentelyä jo itsessään. Niin miksi, oi miksi sitten mennä sössimään systeemit ihan oman käden kautta? Siinä leviää kaikkien aivot lopulta näppikselle, kun siihen hakkaa otsaansa.

hna: Marit ja mekot

Wednesday, June 18th, 2008

Kävinpä Herttoniemessä sijaitsevassa Marimekon tehtaanmyymälässä. Sattuneesta syystä katsastin myös lastenvaatevalikoiman. Huh huh!

Mitä kamalia retkuja siellä roikkuikaan rekillä. Ne horror rytkyt voisi vaikka lahjoittaa jonnekin. Ei niitä kukaan osta. Ainakaan Marimekkona. Joku yhtenäinen taso valikoimassa olisi ihan jees. Sellaisia puoli läpinäkyviä mustia paitoja en edes osannut kuvitella löytyvän Marimekon lastenmallistosta. Ja oho! Eihän sellaisia Marimekon netissäkään tohdita esitellä.

Niille sivuillekin voisi tehdä …jotain.

Neiti A: Toimittajat, hankkikaa elämä

Friday, May 23rd, 2008

Minua vituttaa suunnattomasti iltapäivälehtien tapa tarttua jokaiseen käänteeseen Tanja Karpelan elämässä. Ja siis tähän elämään kuuluvat olennaisesti kampaukset, vaatteet, sairauslomat, elämäntavat ja vapaa-aika.

Että kun nyt sitten entinen missi ja muutenkin näyttävä nainen on jollain konstilla onnistunut keplottelemaan itsensä eduskuntaan, niin totta kai hänen uskottavuuttaan pitää romuttaa tarttumalla jokaiseen tyhjänpäiväiseen aiheeseen joka hänestä saadaan revittyä. Ja hän kun ei nyt kuitenkaan ole sieltä tyhmimmästä päästä kansanedustajia.

Tässä alkaa jo herätä kysymys, että kuinka Leena Harkimon tai Satu Taiveahon tukka voi? Ja mitä ne muut hempukat siellä oikein pitävät päällään? Ihan sama, ei kiinnosta, kun meillä on Tanja.

Antakaa nyt jumalauta sen jo olla! Jos ette keksi muuta täytettä sivuillenne, niin ehkä on aika vaihtaa työpaikkaa.

Puuro: Pyöräilyhanskat palaa

Friday, May 23rd, 2008

HS:n artikkelin mukaan Helsingin kaupungin kaikkien käyttöön tarjoamia kaupunkipyöriä tärvellään jatkuvasti. Yhden pyörän hinta on noin 400€ ja niiden varaosat ovat melkein kaksi kertaa kalliimpia kuin normaalipyörien, joten jokainen voi päätellä millaisia kuluja Helsingin kaupungille ja samalla kaupunkilaisille pyörävandalismi tuottaa.

Vaikken pääkaupungissa asukaan, niin kyllä v*tuttaa tällainen ääliömäisyys. Kerrankin kun tehdään julkista palvelua, josta on todellista hyötyä ja tarjotaan mahdollisuus kaupunkitilan kokemiseen ja kaupungilla liikkumiseen omaehtoisesti, niin joidenkin valopäiden pitää sekin pilata. Tällaiset uutiset eivät myöskään rohkaise muita kaupunkeja vastaaviin kokeiluihin, mikä on sääli, sillä esimerkiksi Turun jokirantaan ja kaupunkikuvaan kaupunkipyörät toisivat kesäisin hyvän lisän. Olen jo haaveillut rikšatakseista viilettämässä tuomiokirkolta Turun linnalle, mutta ei kai kannata, joku ääliö viskaisi nekin Aurajokeen.

Erikoismaininta Hesarin toimittajalle antaumuksella kirjoitetusta jutusta, harvoin sitä lehtiartikkelissa tekijän toimesta kirotaan, ja ihan syystäkin.

hna: Antakaa mun vaikuttaa

Monday, May 12th, 2008

Ei hyvää päiv-väää! Sain kirjeen kotiin Helsingin rakennusvirastolta. Lehdessäkin oikein oli, että tuhannelle henkilölle Länsi-Laajasalossa on toimitettu kysely, johon osallistua. No olisi ehkä ollut hyvä vaan mainostaa, että se kysely on netissä ja sinne voi vaikka kaikki länsi-laajasalolaiset osallistua. Daaa’Ah! Tai ehkä noin alle tuhat vastausta olis just hyvä. Ettei ihan liikaa tule niitä. Vastauksia ja hommoo yleensä.

Länsi-Laajasalo ei voisi olla ankeammin rajattu kuin se kyselyssä on. Kyselyssä kysytään mm. alueen helmeä. Gettö hell aut of hier! Rajatulla alueella ole muuta helmeä kuin maisema Sandiksen portille. Että tuntu veemäiseltä koko kysymys. Eikä oikein viheralueitakaan, puistomaisuutta ja niin päin pois. Olisikin ja sitä tässä peräänkuulutetaan. Paria penkkiä ja lisää roska-astioita.

Koska olisi kiva päästä kirjaamaan pari kirjainta, sanaa tai lausetta tai edes klikkaamaan johonkin KYLLÄ metron tai jonkun raiteilla kulkevan julkisen liikennevälineen Laajasalolaistumisen puolesta etsin jotain interwebosoitetta. Siis jotain interwebosoitetta missä olis joku tolkku.

Jokainen voi valistaa itseään kuntalaisena siitä miten vaikuttaa asioihin vaikka täällä Kunnat.netin Vallakas - kuntalaisen vaikuttamis oppaalla. Huh mikä sanakäsitenmikäliehirviösekasikiö.