Pintaliitoblogi

Tuli eilen kuvattua pienoinen setti kuvia ja käytössä oli yksi Elinchromen D-lite 200 studiosalama. Vaihdoin ennen kuvauksia radiosynkkiin patterit ja kokeilin sitten äkkiä, että salama toimii. Toimi. Kokoessani softaria aloin haistamaan palaneen käryä. Ja siellähän olikin Elinkka melkein tulessa. Syy oli selvä. 100w ohjausvalo lämmitti salamaan jäänyttä suojakuuppaa täydellä teholla. Salama oli kaiken lisäksi rahilla, joten… onni onnettomuudessa.

Tuloksena oli sulanut kuuppa ja muovitettu ohjausvalo, mutta muuten selvittiin säikähdyksellä. Tuhoutuneen omaisuuden arvosta en vielä tiedä, sillä luultavasti tuo suojamuovi on valokuvamuovia, joka on varmasti purjehdusmuovin jälkeen kalleinta muovia maailmassa.

Kävin hakemassa äsken väritargetin Fimekosta. Kätevä peli. Eli ideahan on se, että ensimmäiseen ruutuun kuvataan tuo target. Sen avulla sitten tehdään kuvauskohtainen profiili, joka sitten ajetaan ohjelmallisesti kaikkiin setin kuviin. Perusvärisäädöt saa heti kondikseen ja siitä on sitten hyvä jatkaa. Passport-mallissa on softa, joka tekee tuon tai sitten Lighroom2:ssa homman saa myös skulaamaan ilman lisäsoftaa (plugari). Harmaista täpistä voi sitten heitellä sopivan väritasapainon. Että laitetaanko lämmintä vai kylmää?

Pengoin tänään kuvauskeikan jälkeen kameralaukkuani. Sieltä löytyi vaikka mitä. Tämä tila on liian pieni, että voisi listata kaiken. Nyt en siis puhu siitä osiosta, missä kameraa säilytetään, vaan sivutaskuista. Sieltä löytyi esimerkiksi:

-Kaksi puumitalia Mölkyn MM-kisoista
-Lukematon määrä erilaisia nimilappuja niin kaulaan kuin rinnukseen laitettavaksi
-Finnairin vuoden 2009 taskukalenteri
-KirjaIN-lehti
-Muovipussi
-Käyttämätön kinofilmi
-Kerrostalon piirrustukset
-Kauluspaidan kauluksenkovikkeet
-Ja uskomaton määrä kaikkea muuta

Tapana on siis heittää kaikki kama kuvauksista isoon etutaskuun. Yleensä se on nimilappu. Välillä käteen jää myös levyjä, kirjoja, lehtiä vaikka mitä. Pitäisi taas tyhjentää siis tuokin tasku. Mitä teiltä löytyi?

Kirjoittaja on valokuvaaja, jolla ei ollut tänään ainuttakaan kynää mukana.

Käväsin vierailulla 88:n ja Timon studiolla. Kivaa oli ja kahdeksankulmio toimi. Kiitos.

Tilt+shift lasilla saan jatkossa seinät suoraan suoraan.

Kun on noin 20°C pakkasta, niin a) kaikki on tehtävä nopeasti b) yksinkertaisesti c) kaiken pitää toimia. Siihen vaaditaan a) Manfroton keikkajalusta b) pikkusoftari ebaystä c) Pocket Wizardin tt1 ja tt5 -tuotteet. Ensi kerralla laitan myös lämpimämmät kengät.

Olen oppinut vuosien varrella, että valokuvastarvikkeissa ei halvalla saa hyvää. Milloin kiinaradiot eivät ole pelanneet ja milloin joku filtteri on syönyt kuvasta kaiken kontrastin. Muutamia poikkeuksia matkan varrelle on toki sattunut - esimerkiksi muutama Sigman lasi.

Verkkokauppa.comista saa nykyisin Hong Kongilaisen Falcon Eyesin valokuvausroipetta. Listalla sattui olemaan mukavan kokoinen tasovalo. Tarkemmin sellainen kahdeksankulmainen. Hinta oli erittäin edullinen ja mukaan piti ostaa vielä adapteri Elinchromelle. Kuulosti haastavalta yhtälöltä.

Paikalla olleet lapset nimesivät tasovalon nopeasti “tekoauringoksi”. Huomio tyypillinen kuvausasu - kalvosinnapit ja kaikki.

Mitä vielä. Adapteri ei ollutkaan lisäpalikka, vaan ensin erittäin tukevasta kiinnitysrenkaasta piti irroittaa neljä ruuvilla kiinni ollut Falcon Eyesin oma sovite, jonka jälkeen sen paikalle saattoi kiinnittää tarvittavan soviterenkaan. Tasovalon tukikepit ovat tukevat ja paksut, mutta niiden taivutus paikalleen oli äärettömän helppoa. Sisälle vielä välipehmennyskangas, eteen varsinainen kangas ja taakse lisäsuoja, niin pehmennin oli valmis. Jokainen tasonvalon koonnut tietää, että homma voi olla yksinkertainen tai tosi veemäinen. Purkaminen oli yhtä helppoa ja mukana oli suojapussi koko helahoidolle.

Tällaista oli jälki testiotoksissa uuden vuoden Mad Men -teemajuhlissa.

Yllätyin siis laadusta. Valokin oli sitä mitä uskalsin odottaa. Pehmeää. Muista kyseisen lafkan tuotteista en sitten tiedä. Ensiksi tilattu sateenvarjotasovalo ei mahtunut Elinchromeen, vaikka tikun piti olla 7mm. Lisäksi toimitusaika oli hieman pidempi kuin luvattu. Valikoimissahan on ihan studiotuikkujakin. Onko kenelläkään kokemusta niistä tai jostain muista Falcon Eyesin tuotteista?

Kuvassa ihmisiä. Piilossa tasovalo ja läpiammuttava sateenvarjo.

Luultavasti jossain vaiheessa tulee tilattua toinenkin tasovalo tuolta. Sellainen “strip”-mallinen. Siihen saakka kahdeksan kulmaa saa riittää. Ihan hirveästi noita bokseja ei viitsi hommata, kun ei omaa studiota löydy. Keikalla mukana on usein sateenvarjo ja/tai pari pienempää tasovaloa.

Pitkästä aikaa oltiin studiolla ihan vaan hengailemassa, tai siis viettämässä vähän niin kuin pikkujouluja. Hauskaa oli, vaikka mukana oli vain neljä alitehoista studiotuikkua. Näissä kuvissa on käytetty beauty dishiä (mikä on suomennos?), valkoista sontsaa, tasovaloja, tasovalosateenvarjoa (uusi lemppari) ja kuuppaa. Eli melkein kaikkea mitä kaapista löytyy. Sessioiden perusteella hankintalistalle meni toinen mokoma kaiken näköisiä vempeleitä. Kallista käydä “epäonnistumassa”.

Pintisporukka kiittää mallia ja isäntää.

Vastaanotin on melko iso tuote eikä se mahtunut softboksin telineeseen. Olen muutenkin pitänyt salaman ja telineen välissä välikappaletta, koska teline on metallia. Nyt laitoin Canonin siirtojohdon väliin ja ostin ylimääräisen hot shoe -tarran, johon saan sitten vastaanottimen kiinni.

Ostin puolisen vuotta sitten Hong Kongista Canonin langattoman salamalähettimen ST-E2:n, joka osoittautui epävarmaksi ainakin niissä olosuhteissa, joissa itse kuvaan. Olin varma, että keskustelupalstoilla haukuttu tuote ei olisi niin huono kuin mitä isot pojat väittivät. Oli se.

On käsittämätöntä, että Canon ei ole kyennyt tekemään toimivaa langatonta salamajärjestelmää kun esimerkiksi pahin kilpailija Nikon. Joskus olen kuvannut nikonistien kanssa ja on oikein hävettänyt Canonin järjestelmä. Jos nyt olisin valitsemassa merkkiä, niin valinta ei olisi mitenkään selkeä.

Amerikkalainen PocketWizard on valmistanut langattomia salamajärjestelmiä kymmenisen vuotta. Laitteet ovat käsite ammatti- ja miksei amatööripiireissäkin. Nyt lafka on tuonut markkinoille Canonille sopivat radiolähettimet, jotka siirtävät radioalloilla myös TTL-tiedot. Tätä ei ilmeisesti ole kukaan muu vielä keksinyt tai osannut tehdä.

Tuloksena on hieno tuote. Viikon käytön jälkeen en enää vaihtaisi pois. High speed sync -toiminnosta alkaen kaikki toimii. Keikalla vaan softari kiinni telineeseen ja ampumaan. Laitteesta löytyy vaikka mitä toimintoja, joista voi lukea lisää tuotteen kotisivuilta. Seuraavaksi sitten pitää varmaan ostaa ainakin yksi vastaanotin lisää. Tuote on saatavilla eurotaajuuksilla ja Nikonistien pitäisi saada omat versionsa ensi vuonna.

Suomessa tuotetta saa Fimekosta.

Tämä artikkeli ei sisällä maksettua mainontaa. Kirjoittaja on ostanut omalla rahalla tuotteet omaan käyttöönsä.

Jo tossa kesällä tuli kokeiltua Olympusen uuttaa PEN-kameraa. Jutun julkaisu meinasi jo unohtua, kunnes kaverini kyseli yksi päivä olenko testaillut kameraa. Kyseessähän on pokkarin kokoinen järkkäri, johon saa adapterilla sovitettua mm. vanhoja Olympuksen linssejä. Ensimmäinen PEN-malli julkaistiin jo vuonna 1959, joten ihan uudesta tuttavuudesta ei ole kyse - tosin tämä uutuus on digitaalinen. Tänään Olympus sitten julkaisi kakkos-mallin, joka näyttää enemmän kuin hyvältä. Seuraavassa kuitenkin kokemuksia ykkösestä.

Varsinainen testi jäi harmittavan lyhyeksi, mutta viikonlopun aikana sai kyllä fiiliksen millaisesta kamerasta on kyse: hauskasta, hyvästä ja huomiotaherättävästä. En ole koskaan saanut ihmetystä osakseen niin paljoa, kuin Turussa sain kyseinen kamera kaulassa. Pieni pannukakkulinssi nokalla kamera on suorastaan suloinen. Kameran muotoilu on lähes täydellinen - siis ulkonäöllisesti.

Käytettävyydeltään kamera ei vakuuttanut ihan täysin. Takakansi on täynnä nappuloita ja valintarulla tuntui liian herkältä. Parissa päivässä käyttö alkoi kuitenkin sujumaan ja hyvä apu käyttöön löytyi ohjekirjasta, jota kannattaa joskus siis lukea. Laukuun oli sujautettu myös zuumiobjektiivi, mutta sitä en vaivautunut käyttämään. Sen verran kiva pannukakku oli, kun mukana oli vielä kameraan erikseen liitettävä optinen etsin.

Mittaestinkameroiden hankaluushan on etsin. Niinpä Olympuksen E-P1:ssä ei ole optista etsintä (E-P2 sisältää sähköisen lisäetsimen). Sellainen toki löytyy lisävarusteena, mutta vain sovitettuna yhdelle linssille. Kokeilin Digiexpossa kameraa myös vanhalla Olympuksen manuaalilinssillä, joka oli sovitettu kameraan adapterilla. Takanäytöstä tarkennus jopa aukolla f/1.7 oli helppoa. Se verran vanhassa lasissa oli tarkka tarkennus. Erilaisilla “kiina-adaptereillea” kameraan saakin kiinni jos jonkinlaisia laseja.

Kuvanlaadussa ykkösversiossa ei ollut moittimista. Kuvat ovat tarkkoja ja kontrasti on hyvä. Kohinatasoja tai vastaavia en edes kokeillut. Sen verran lyhyt testijakso oli. Vanhoilla Leican-laseilla tarkkuus voittaa melko varmasti pokkarit, mutta toisaalta ne lasit ovat sitten oikeasti kalliita.

Omaa PEN:ä en ole vielä hankkinut, mutta matkakamerana tuo voisi olla varsin mainio muutamalla lasilla. Edellisellä reissulla kameralaukku painoi 8.5kg. Toisaalta PEN ei ole taskukamera. Mikä se sitten on? Siihen on vaikea vastata, mutta jos jokin kamera tällä hetkellä on Pintaliitokamera, niin PEN.