Brightonissa asuva 25-vuotias Kate Mockford on suunnitellut sarjan kuvitettuja lautasia. Rainbowzoo-keramiikkaa voi tilata Suomeenkin Mockfordin nettisivuilta. Haastattelin loppusyksystä suunnittelijaa, joka oli juuri lähdössä Cornwalliin surffaamaan. Lautaset ovat kuulemma syntyneet ”leikkiessä sanoilla, eläimillä ja väreillä”. Kyllä nämä aina Teeman voittavat, varsinkin kun Teeman uudet värit ovat, hmmm, aika karseita.
Noniin, monenmonituisen huokauksen ja ärräpään jälkeen löysin itselleni asunnon Helsingistä, tosin vain kesäkuun loppuun asti. Punavuoren ja Ullanlinnan välimaastossa oleva 27neliöinen yksiö on siis tukikohtani verrattain edulliseen 460 euron *kääk* kuukausihintaan (sis. sähkö ja vesi).
Nyt kun siis on lähes 99% todennäköistä, että kaikki sujuu nappiin, oli syytä pohtia helsinkiläisyyttä ja eroja esimerkiksi turkulaisuuteen.
- Sanojen käyttö. Turkulaisten tapana on muokata joka toisen sanan loppuun jotain käsittämätöntä kuten: Mä sanosin, tulisisik sää tän, katsosik sää. Varsinais-Suomalainen suosikkini on kuitenkin tapa vastata jokaisen lauseeseen: “joovai”. Tähän kunnon Turkulainen vastaa “joo”, johon toinen taas “joovai” jne. jne. keskustelu voi jatkua pitkäänkin, ilman varsinaista lisäinformaatiota. Heeeelsinkiläisillä taas taaapana ooooon veeenyttäää tai sitten puhua siten kuin Andy The Hanoi Rocks niin osuvasti tekee.
- Kiire. Helsinkiläisellä on kauhesti parhaita kavereita, mutta ei aikaa nähdä ketään. Mennään niin perkeleellistä vauhtia, suukotellaan poskelle ja ollaan olevinaan eurooppalaisia. Pysähdytään ehkä lattelle. Hymyillään ja puhutaan paskaa selän takana. Jälkimmäinen taitaa tosin olla yleistyvä trendi koko metroseksualisoituvassa maailmassa, sillä olen huomannut kys.om. idiotismia esiintyvän jo myös täällä landella.
- Viha = Turku. Helsinkikäiset tuntevat vahvaa antipatiaa turkulaisia kohtaan. Se ei ole ihan vielä selvinnyt, että mistä moinen johtuu (joku tutkija veikkasi syyksi katkeruutta Helsingin perustamisen aikaisista pakkosiirroista). Konkreettisia esimerkkejä seuraavassa pari: Vuonna 2002 hain työharjoittelupaikkaa helsinkiläisestä yhtiöstä. Kun henkilö toisessapäässä sitten kysyi mistä olen ja vastasin, että opiskelen Turussa, hän tiuskaisi “mitä vittua te Turkulaiset tänne soittelette” ja keskustelu oli käytännössä käyty. Toinen esimerkki oli kun hain nyt asuntoa, kehoitti helsinkiläinen tuttavani kertomaan mieluummin että olen maalta, se kun on sympaattista. Turkulaisista kun ei kuulemma oikein pidetä. SIIS MITÄ V*, aikuiset ihmiset, menkäähän nyt itseenne…
Ylläesitetyt ovat siis sarkasmia, törkeitä kärjistyksiä joissa vain ripaus totuutta. Aikuisten oikeasti ihmisiä kun on turha erotella asuinpaikan, värin, uskonnon tms. takia. Kaikissa on jotain hyvää, myös Turkulaisissa. Helsinkiläiset, koitetaan muistaa myös se.
Anna ei kuitenkaan tykkää musta, joten “kihlajaiset” loppuivat lyhyeen.
Uusi mysteeribloggaaja tässävaanmoi. Ajattelin jatkossa keskittyä enempi designiin ja mainontaan, mutta nyt päässä pyörii, vieläkin, Nelosen eilinen Hääparin muodonmuutos -ohjelma. (Hesarissa lakonisesti todettiin, että “Jakso saattaa järkyttää”.)
Sarjassa siis hääparia tuunataan ja leikellään kuukauden ajan ennen häitä. Olo oli varsin tervehenkisen tavallinen, kun sulhaselle asennettiin jossain uuden nenän ja valkoisempien hampaiden välissä silikonirintalihakset. Onhan se varmaan kiva, ettei tarvitse rehkiä salilla - mutta silti, silikonilihakset? Eikä näitä uusia man-boobseja edes erottanut. Morsiankin sai uudet tissit ja nenän, joten häämatkalla meininki on varmasti ihanan aitoa ja autenttista.
klikkaa suuremmaksi
Klikkaa suuremmaksi
Klikkaa suuremmaksi
Ajattelin olla olematta kovinkaan poliittinen blogaaja. Tämä siksi, että ihmisillä on oikeus vääriin mielipiteisiinsä. Mutta mihin *lisää oma kulunut sanonta tähän*, joten tänään kun kävelin äänestämään, mietiskelin seuraavaa:
Meillä on nyt kaksi ehdokasta. Kumpikaan ei ole täydellinen, vaan pikemminkin niin, että kummallakin on olevinaan omia mielipiteitä. Toisen kampanja on ollut pannukakku ja toisen ehkä maailman epäuskottavin sitten baarifraasin, “mä haluan oikeesti tutustua suhun ihmisenä”.
Toinen on varmasti kasvanut elämän myrskyissä ihmisenä, toinen antanut vallan nousta kukkahattuun. Mutta sitten taas, toinen on saanut isolla kädellä, toinen ehkä edes nuorena nähnyt mitä on olla yksi meistä. Toinen haluaa palata eiliseen joka ei koskaan palaa, toinen mennä mukana ja olla yksi voittajista, eristää onnen osalle ihmisistä.
Näkökulmia, taas liikaa näkökulmia. Kopilla kuitenkin jostain kupli mieleeni, mitä äitini minulle aikoinaan opetti:
“Koskaan sinulla ei ole niin vähää, etteikö siitä riittäisi kahdelle.”
Sillähetkellä maailmassa oli riittävästi kontrastia jotta näin mustan ja valkoisen. Huomenna olemme viisaampia ja todellisuudessa ainoa mikä muuttuu, on prosessin nopeus.
ps. Jos ehdokkaat olisivat musiikkia, olisi toinen Depeche Moden - Strangelove ja toinen The Curen - Faith. Noin niinkus kärjistettynä..
15/25 muuttolaatikkoa purettu. Ensi viikolla tulee toivottavasti Zenitarin 16mm fisu, sitten saatte nähdä oman Pintaliito{huoneen}. ->bak to work.
ps. mitä todennäköisimmin ensi viikolla blogi saa uuden kirjoittajan. Pidetään siihen asti salaisuutena kirjoittajan nimi
Tähän mennessä löytyneitä asioita: Munniharppu, nokkahuilu, Bart Simpson -kasetti, koottava auto, kehittämättömiä filmejä, micro-kasetti, ripulilääkettä, armeijan tuntolevyt, juustohöylä, TAIK:in ennakkotehtävien luonnoksia, valokuvia lapsuudesta, pikkuautoja, tietokoneen osia YSM.
En halua muuttaa enää koskaan. En halua omistaa mitään, en varsinkaan muistoja. Mitä ihmettä teen tälle kaikelle tavaralle.