Eilen olin kuvaamassa paintballia suomalaiseen Paintti-lehteen. Kuvaukset meni hyvin ja kuvia saa nähdä sitten kun ne on julkaistu. Mutta pikkasen ihmetytti tuo laji ja sen varusteet.
Ensinnäkin yhdessä kuulalippaassa oli käytetty Bluetooth-tekniikka… WTF! En oikein kyllä käsittänyt miksi. Lisäksi aseissa on hirveä määrä prosessoreita ja muuta tekniikkaa. Gadgets! Merkkain (sanaa ase ei käytetä) ei aina ammu kuulia sitä mukaan kuin painat liipasinta, vaan sillä tavalla kuin mikropiiri uskoo sinun haluavan ampuvan. Niin juuri.
Sup’air-kentällä* pelattava versio paintballista ei muuten ole yhtään militaristinen. Pikemminkin se on todellinen urheilulaji, jossa koko joukkueen yhteistyöpeli punnitaan.
Kuvausten jälkeen pääsin mukaan harjoituksiin. Jotta kuva lajista olisi realistinen, kokeilin lajia suomenmestarijoukkueen harjoituksissa. Siis ensimmäistä kertaa elämässä. Eniten yllätti lajin “kovuus”. Onneksi oli sählytreenejä takana. Toinen seikka oli painavan aseen hallinta. Ampumistreenissä alkoi hieman pääsemään tekniikkaan sisälle, mutta harjoittelua se vaatisi.
Lopuksi sitten pelasimme. Olo oli kuin missä tahansa joukkulajissa ensimmäistä kertaa. Kaikki ajattelu meni omaan suoritukseen ja välillä erä oli jo ohi ennen kuin oli nähnyt ainuttakaan kanssapelaajaa.
Ja niin siinä sitten lopuksi kävi. Mikä on se paikka, johon yksikään mies ei halua osumaa? Kyllä.
*Liikuteltava paintball-kenttä, jonka syndit ovat “ilmapalloja”. Syndeihin puhalletaan tuulettimella ilmaa. via.