Archive for September, 2008

Neiti A: Oudosti terveellistä

Tuesday, September 30th, 2008

Olen havainnut tässä viime viikkoina, että ei kuulkaa maistu enää tupakka kännissä. Ohhoh! Enkä ole siis ole tehnyt elettäkään lopettaakseni vuosikausia jatkuneen kännitupakointi-harrastukseni.

Yleensähän baari-illan kaava on kulkenut niin, että kun on juonut muutaman oluen, on ollut pakko saada tupakkaa. Ja nyt… ei mitään pakottavaa tarvetta, vaikka joisi kuinka monta olutta! 

Tuntuu jotenkin yliluonnolliselta. Joku tai jokin on parantanut minut. En syöksy enää tupakan kiroihin! Olen vapaa, minut on pelastettu, hohhohoo!

Oopa: Pikavisiitti Eurooppaan

Saturday, September 27th, 2008

Eilen tuli sitten lähdettyä työpäivän jälkeen rentoutumaan mannereurooppaan. Matka alkoi autoilulla idylliselle Rosendalin aluelle, josta löysimme mukavan saksalaisen kylän nimeltä Bauhaus. Puuseppien ja muiden käsityöläisten suosimalta alueelta ostimme sahatavaraa matkamuistoksi.

Matka syvemmälle Euroopaan jatkui ja pian kohtasimmekin kyltit Lidlistä. Herkkujen keskellä tutustuimme muun muassa paikalliseen kirsikkajukurttiin. Lidl on kyllä perinsaksalainen paikka. Aika kului nopeasti ja oli jatkettava eteenpäin, sillä seuraavaan paikkaan olisi pitkä matka.

Pimeys oli jos laskeutunut rannikolle, kun saavuimme Belgiaan. Tarkemmin ottaen Hoegaardeniin. Vastassa oli rannikon kylmyys, sillä elohopea oli laskenut lähelle nollaa. Olo oli makea ja happama, mutta suussa maistui hyvältä ja mieli oli korkealla.

Paluumatkalla poikkesimme vielä Tanskassa, sillä paikallinen isäntä J.C. Jacobsen oli laittanut pöydän koreaksi. Kiitos siitä.

Kotiin oli sitten mukava päästä pitkän matkan jälkeen. Seuraavaa matkakohdetta en ole vielä päättänyt.

Neiti A: Ei voi ymmärtää

Tuesday, September 23rd, 2008

Kun rakkaassa kotikaupungissa tapahtuu jotain sellaista, mistä tänään on uutisoitu Al Jazeerallakin, sitä ei vaan voi käsittää.

Mikä niitä vaivaa? Mikä meitä vaivaa?

Niin että leikattaisiinko vähän vielä lisää esimerkiksi niitä nuorten mielenterveystyön ja erityisopetuksen budjetteja, mitä?

Oopa: Esimerkillistä markkinointia

Monday, September 22nd, 2008

Ben ja Jerry teki tänään loistavan kampanjan. Ratikkapysäkiltä sai kupongin (kiitoksena autottaman päivän autottomuudesta), jolla sitten sai hakea pallon jäätelöä Kampista. Hyvä idea ja kiitos jäätelöstä!

Oopa: Toinen nettiliittymä

Monday, September 22nd, 2008

Hain tänään itselleni kännykkäliittymän mobiililaajakaistalla. Nyt kotona ja puhelimessa on megan netti. Siis mitä? Kyllä, kännykällä voi surffata yhtä nopeasti kuin himakoneella. Kätevää. Toivottavasti.

Huvittavaa, että matkapuhelimen nettiyhteys on edullisempaa kuin seinästä tuleva.

Oopa: Myy laajis

Sunday, September 21st, 2008

Jos eteen sattuu hyvä yksilö, niin kiinnostaisi ostaa käytetty:

Canon EF 16-35mm f/2.8L USM

Canon EF 17-40mm f/4L USM

Sigma 12-24mm f/4,5-5,6 DG HSM (EF)

Mielellään ALV-vähennyskelpoinen ja muutenkin terve yksilö.

Oopa: Kuvia Nurmijärvestä

Sunday, September 21st, 2008

Uusimmasta NYT-liitteestä löytyy meikäläisen fotoja, jos jotakuta kiinnostaa katsastaa. Kansikuvakilpailun hävisin jollekin Antonille, mutta sisällysluetteloon sentään sain kuvan.

Katsotaan mistä sitä seuraavaksi kuvia löytää.

Neiti A: “Ja sitte tää menis ja ostais kämpän”

Saturday, September 20th, 2008

Niin, sillä tavalla siinä sitten pääsi käymään. Oho, hups ja hilipatipippan. Nyt on hieman sellainen ruumiistapoistumiskokemus-fiilis. Että kuka sen kämpän oikein osti? Minäkö? En kai?

Nooh, mutta ei syytä huoleen. Kyseisen taloyhtiön osakkailla on vielä 20 vuorokautta aikaa ostaa se pois minun nenäni edestä. Ja pitäähän tässä vielä pankissakin käydä. Ja löydä kättä päälle kaupan merkiksi.

Sitä ennen ajattelin kuitenkin lähteä kippistelemään mahdollisesti tulevalle velkavankeudelle ja nälkäkuolemalle. Rai rai!

Neiti A: Viikonloppu käyntiin

Friday, September 19th, 2008

Se lähtee rullaamaan mukavasti tanskalaisen Alphabeatin tahdissa. Noumannin sanoin: “Tää on niin abbareipasta!”.

Noumann: Punainen Taika

Thursday, September 18th, 2008

Iittala väritti Klaus Haapaniemen suositun Taika-sarjan myös punaiseksi. Väri näyttää vähän liiankin jouluiselta – mustavalkoinen versio sen sijaan toimii hienosti.