Millaisessa vaiheessa minä olen?

Jukka Vuorinen kirjoitti blogissaan ihan asiaa kuvaajien eri vaiheista. Varsinkin viimeinen kappale osuu. Kuvaajan työstä vain pieni osa saattaa olla kuvaamista. Suurin osa ajasta menee sähläämiseen. Siihen, että sopii kuvauksia, laskuttaa ja matkustaa. Illat hotellihuoneessa kuvia käsitellessä ei aina ole sitä, miksi tätä hommaa luuli. En minä silti kadu, sillä nautin edelleen siitä hetkestä, kun kuvasta tulee kuva. Siitä hetkestä, kun näen ottamani kuvan lehdessä siinä tilassa, joka sille on tarkoitettu.

Itse asiassa tässä työssä kuvaaminen on se veemäisin homma. Usein huonossa asennossa tihrustetaan pienestä aukosta sisälle koneeseen nappuloita samalla väännellen. Usein on kylmä ja valon saapumiseen on vielä talvi aikaa. Samaan aikaan yritetään saada ihmisiä rentoutumaan, koska harva kuvattava oikeasti nauttii kuvattavana olemisesta. Mutta kun lopputuloksen näkee ja saa käteensä, niin tajuaa, että kaikki tämä on vaivan arvoista.

Olen monesti sanonut, että valokuvaajan ammatista haaveileville tulisi näyttää shokkivideo valokuvaajan arjesta. En minä halua pelotella, vaan muistuttaa, että kyllä tämä on ihan oikea työ, jossa tulee hiki ja jossa joutuu puurtamaan. Vastaavasti palkintona kuvaajan näkee, kuulee ja pääsee paikkoihin, joihin normaalisti ei olisi asiaa.

Minusta tuli kuvaaja juuri uteliaisuuteni takia. Monesti kysyn keikoilla paljon. Minusta on aidosti kiinnostavaa kuunnella mitä yritykset ja ihmiset tekevät ja mitä he ovat eri asioista mieltä. Yhtälailla nautin nuorena poikana autolähetin hommista. Pyysin yrityisesittelyitä ja kyselin kaikkea mahdollista. Uteliaisuus vie minua edelleen eteenpäin. Kun kuvaan tilaisuuksia, niin en sulje korviani. En silmiäni. Sillä kuuntelemalla ja katselemalla oppii.

Sellaista on olla kuvaaja minun näkökulmasta. Sellaisessa kuvaajan vaiheessa minä olen.

Kirjoittaja on valokuvaaja, joka aikoinaan nautti siitä taianomaisesta hetkestä, kun valokuvia kehittäessä kuva ilmestyi kehitteessä paperille.

Comments are Disabled