Selfie vaalikuvana

meitise

Meitsie lomamatkalta 2013. Gopro on todellinen meitsiekamera.

Tässä reilun viikon sisällä sekä Yle että Hesari on tehnyt jutun selfieistä, eli omakuvista. Joku oli keksinyt näppärän suomennoksenkin: meitsie. Tottakai olen itsekin innokas selfie-kuvaaja, mutta soveltuuko selfiet muuhun käyttöön? Itse ehdotin ja yritin toteuttaa meitsiekuvausta vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.

Vuonna 2010 suunnittelimme seuraavan kevään eduskuntavaalikuvia SDP:lle ja sain ajatuksen, että edustajathan voisivat ottaa kuvan itsestään vaalijulisteisiin. Ajatusta kehiteltiin koko talvi ja selfieitä kuvattiin ympäri Suomea. Käytännössä olin itse tikkailla ja kuvattava otti kiinni kameran vastavalosuojasta. Näin saimme kontrolloitua, että kuva näyttäisi hyvältä ja tasapainoiselta. Ajatus oli, että kaikkien SDP:n ehdokkaiden kuvat olisivat olleet selfieitä.

Homma kariutui kuitenkin taittovaiheessa. Jotta idea olisi tullut kuvasta selväksi piti koko käden näkyä kuvassa. Tällöin taas naama jäi erittäin pieneksi koko kuva-alaan suhteutettuna. Kun tienvarsimainokseen tungetaan pahimmillaan yli 30 kuvaa, niin ehdokkaiden kuvat tulostuvat niihin muutenkin jo todella pienenä. Niinpä ideasta luovuttiin viiime metreillä ja vain Varsinais-Suomen piiri käytti meitsiekuvia. Kuten näkyy, niin ideaa ei ehkä ihan heti saa kiinni julisteesta.

Osa edustajista käytti kuvia muissa yhteyksissä ja näkyy niitä vieläkin olevan käytössä. Opettavainen tarina itselleni. Ja kerrankin voi sanoa, että oli aikaansa edes hieman edellä.

Comments are Disabled